Rapeakuorinen mulperileipä

Täällä olisi taas uutta leipäreseptiä, jota todella suosittelen kokeilemaan! Vein viime viikonloppuna mummilleni gluteenittoman mulperileivän ja se oli niin hyvää, että oli pakko tehdä meille saman tyylinen täksi aamuksi. Leipätaikinaan sujahti siis vehnäjauhojen ja kaurahiutaleiden lisäksi nyt myös yksiä lempinaposteltaviani eli mulperimarjoja. Olen niiden suurkuluttaja ja ripottelen marjoja joka aamuiseen jogurttiannokseeni, syön sellaisenaan ja nyt jatkossa lisään niitä varmasti useammin myös leipätaikinoihin. Ehkäpä mulperipullakin voisi olla hyvää? Täytyypä testata!

Taikinan ainekset sekoitetaan yhteen ja annetaan tekeytyä huoneenlämmössä 10-12 tunnin ajan kelmulla ja leivinliinalla peitettynä. Seuraavana päivänä leipä muotoillaan ja paistetaan uunissa kannellisessa padassa. Ihanan rapean kuoren alta löytyy maukas leipä, johon lisämakua tuovat karamellimaiset ja sitkeät mulperit. Oi nam!



Mulperileipä
4dl vettä
1,5tl suolaa
1dl kaurahiutaleita
1,5dl mulperimarjoja
4dl vehnäjauhoja
1tl kuivahiivaa
2rkl rypsiöljyä

1. Mittaa kädenlämpöinen vesi taikinakulhoon ja sekoita joukkoon suola, kaurahiutaleet ja mulperimarjat.
2. Lisää vehnäjauhot ja kuivahiiva ja sekoita taikina tasaiseksi. Lisää lopuksi öljy, sekoita ja peitä kulho kelmulla ja leivinliinalla. Anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä 10-12 tuntia.
3. Kumoa taikina huolellisesti jauhotetulle alustalle ja muotoile jauhoja apuna käyttäen leiväksi. Kohota liinan alla 1 tunnin ajan.
4. Laita kannellinen pata uuniin ja kuumenna uuni 210 asteiseksi. Kun uuni on kuuma, ota pata hetkeksi pois ja kumoa leipätaikina sinne. Sihtaa päälle kevyesti jauhoja, laita kansi päälle ja paista leipää uunin alatasolla 30 minuuttia.
5. Ota kansi pois, nosta leipä uunin keskitasolle ja paista vielä toiset 30 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kunnon paistovärin.


Nyt on leipää mutusteltu ekat siivut voin kanssa ja kyllä on kuulkaas hyvää! Mulperimarjat muistuttavat leivässä koostumukseltaan hieman rusinaa, mutta ovat maultaan kuitenkin tutun toffeemaisia. Tänään uunissa paistui myös yksi toinen herkullinen leipä, josta kirjottelen reseptin myöhemmin. Nyt toivottelen hyvät viikonloput ja taidan nukkua pienet päikkärit kolmen koiran keskellä. 

12 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen leipä! Mulperinmarjat ovat uusi tuttavuus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, niin leipää kuin mulperimarjoja muutenkin :) Maistoin niitä itse ekaa kertaa joskus kolmisen vuotta sitten ja sen jälkeen on aina löytynyt pussillinen kaapista :)

      Poista
  2. Enpä ole mulperimarjasta ikinä kuullutkaan.. Mutta leipä näyttää kyllä ihanalta, maistuisi näin nälkäisenä oikein mainiosti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leipä oli tosi hyvää! Vein naapuriinkin maistiasia ja tykkäsivät kovasti. Päälle riitti vain sipaisu voita ja koko leipä katosi nopeasti parempiin suihin :)

      Poista
  3. Minulle myös aivan vieraita, pitää ihan googlailla tuota marjaa. Mielenkiinto heräsi, ja varmasti kokeilen. Ihanan leivän olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulperimarjoilla on aikamoisia hintaeroja riippuen kaupasta ja merkistä, mutta kannattaa tosiaan kokeilla. Itse tykkään niiden mausta ja koostumuksesta kovasti ja olivat ihana lisä myös tässä leivässä :)

      Poista
  4. Mahdottoman herkullisen näköistä leipää!

    VastaaPoista
  5. Tuleeko blogiin myös gluteeniton ohje? Näyttää niin hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gluteenitonta versiota tulee myös varmasti tehtyä uudelleen, joten laitan reseptin blogiin kunhan saan kuvattua leivän. Nyt vein sen tuliaiseksi, enkä kerennyt ottamaan kuvia kun ekat palat jo katosivat pöydästä :)

      Poista
  6. Voiko tuon leivän paistaa myös ilman pataa? Kun ei tuollaista uuninkestävää pataa taida kotoa löytyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei löydy sopivaa pataa, niin leivän voi paistaa myös esimerkiksi pyöreässä uunivuoassa. Kantena voi käyttää foliota. Näin olen itsekin joskus tehnyt kun pata on ollut hukassa :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥