SITRUUNAISET JOGURTTIVOHVELIT

Tänään 25.3. vietetään kansainvälistä vohvelipäivää, joten pakkohan se oli heti aamulla valmistaa taikina ja kaivaa vohvelirauta esiin. Pääsiäisen kunniaksi raastoin mukaan sitruunan kuorta, joka tuo vohveleihin kivaa lisämakua. Tarjoilin vohvelit kermavaahdon, passionhedelmän ja mansikoiden kera. Loppusilauksen tuovat vielä sitruuna ja tuoreet mintunlehdet. Voiko sitä paljon paremmin vapaapäivä alkaa?







Sitruunaiset jogurttivohvelit 8-10 belgialaista vohvelia
2 munaa
1dl sokeria
1 sitruunan raastettu kuori
puolikkaan sitruunan mehu
50g voita
2dl maustamatonta jogurttia
1dl maitoa
2dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
ripaus suolaa

1. Vispaa munien rakenne rikki ja lisää kulhoon sokeri, sitruunan kuoriraaste ja sitruunamehu.
2. Lisää joukkoon sulatettu voi, jogurtti ja maito sekä kaikki kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna tekeytyä noin puoli tuntia.
3. Paista vohvelit kauniin kullanruskeiksi, käytä tarvittaessa hieman voita vohveleiden paistamisessa.

Lisäksi
2dl vispikermaa
0,5dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria
1-2 passionhedelmää
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
tuoreita mansikoita
tuoretta minttua

1. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon tomusokeri ja vaniljasokeri.
2. Kokoa tarjoilulautaselle vohveleita, kermavaahtoa, passionhedelmää, puolitettuja mansikoita ja mintunlehtiä. Viimeistele sitruunan kuoriraasteella ja tomusokerilla.





No voi! Sillä kuten kuvista huomaatte, sain tänään juoda aamukahvini aivan erityisestä mukista. Yksi kaverimme kerää muumimukeja ja tämä Muumipeikko Unelmoi-muki on hänen uusin ostoksensa, jonka miekkoset kävivät eilen hakemassa. Sain kunnian juoda aamukahvini kyseisestä mukista, eikä sitä turhaan sanota että kyllä sillä kahvimukillakin on merkitystä. Vai kuvittelinko vaan, että kahvi maistui erityisen hyvältä juuri tänään? Ehkä siihen vaikutti myös ylimääräinen vapaapäivä ja pino herkullisia vohveleita, mutta joka tapauksessa nautin kupillisestani!

Vielä ehdit hyvin paistaa pinon vohveleita, jos herkkuhammasta alkoi kolottaa. Nämä sitruunavohvelit olivat todella hyviä ja lisäksi blogista löytyy myös kesällä paistamani kardemummavohvelit.

Oikein ihanaa viikonloppua! ♥

6 kommenttia

  1. Oi. Niin maituisi nyt vohvelit! Ihanat ja houkuttelevat kuvat. :) -Mama P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nää oli tosi hyviä ja kivasti maistui sitruunalta :) Pidetään joskus vohvelikestit!

      Poista
  2. Meinasin tulla kehumaan vohveleita mutta nyt en tiedä kumpia ihastelisin enemmän, vohveleita vai tuota muumi-mukia. Samanlaisesta haaveilen et itsekin joisin vielä joskus aamukahvini.. taitaa jäädä haaveilun tasolle.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, toi muki on kyllä aivan ihana! :) Ehkä vielä joskus!

      Poista
  3. Ihan herkkuaamiainen ja niin todella kauniita kuvia! :) Ja muumimuki, <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, oli kyllä herkkua! Vohvelit sopivat tosi hyvin yhteen kirpeän passionhedelmän ja makeiden mansikoiden kanssa. Olin oikein yllättynyt kuinka hyviä mansikatkin jo olivat :) Kesää odotellessa!

      Poista

Kiitos kommentista! ♥