19. joulukuuta 2015

♥ Kauniit "lumihuurteiset" suolalyhdyt

Löysin Pinterestistä ihania ideoita jouluisiin jäälyhtyihin ja erilaisiin tuikkukuppeihin. Ja koska tänä jouluna ei luultavasti pääse tekemään pihamaalle lumilyhtyjä tai jäälyhtyjä, halusin kokeilla näitä helppoja ja todella kauniita suolalyhtyjä.

Vedestä ja suolasta saa aikaan ihastuttavia tuikkuja ja lyhtyjä, jotka näyttävät aivan lumihuurteen peittämiltä. Kynttilät loistavat kauniisti lumihuurteen läpi saaden aikaan talvista tunnelmaa.

Kauniit lumihuurteiset suolalyhdyt 
Suolaa
Vettä
Erilaisia laseja, tuikkukuppeja ja maljakoita

1. Ota esille erilaisia ja erikokoisia laseja, tuikkukuppeja ja vaikka vähän suurempiakin kulhoja tai maljakoita.
2. Mittaa astioiden pohjalle 1-2rkl merisuolaa koosta riippuen. Kaada päälle vettä sen verran, että suola peittyy.
3. Pyöritä astiaa varovasti niin, että vesi kastelee sisäpinnan kokonaan. Jätä astiat huoneenlämpöön.
4. Odota, kunnes suola lähtee vähitellen kiipeämään lasin reunoja pitkin saaden aikaan kauniita huurrekuvioita. Tähän menee noin 4-6 päivää astian muodosta riippuen.


Odotin ensimmäisten lasien kohdalla malttamattomana tuleeko niistä mitään. Joka päivä edistystä tapahtui ja lopulta suola oli noussut aivan ylös asti ja vähän jopa lasien yli toisellekin puolelle. Näistä tuli todella upeita ja innostuinkin tekemään suolalyhtyjä vielä lisää. Nyt on keittiössä erilaisia kippoja ja kuppoja odottamassa.

Ehdit vielä hyvin valmistaa omat lumihuurteiset tuikkukupit, jotka ovat näyttäviä ja ihanan talvisia. Näiden valmistukseen ei tosiaan kauaa mene, kunhan vain malttaa odottaa lopputulosta. Suolalyhtyjä voisi myös paketoida sellofaaniin ja antaa lahjaksi kynttilöiden kera. Eikös olekin ihania? :)

10 kommenttia :

  1. Kiitos kun jaoit tämän idean blogissasi. Eilen oli pakko kokeilla ja nyt odotan innolla tapahtuuko mitään. Vielä on lasit saman näkösiä kun eilen. Nyt vaan odotusta..


    Hyvää Joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi saattaakin näyttää siltä, että mitään ei tapahdu mutta kyllä se suola sieltä lähtee vähitellen nousemaan :)

      Hyvää joulua sinullekin!

      Poista
  2. Täälläkin on kuppeja viritelty. Kivaa odotella, mitä tuleman pitää. ;) Kiitos vinkistä!! -Mama P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin taitaa olla nyt lähemmäs kymmenen suolalyhtyä valmiina. Ovat kyllä ihanan tunnelmallisia :)

      Poista
  3. Todella kauniita! Täytyy varmaan itsekin laittaa pari lyhtyä työn alle, niin ehtisivät vielä jouluksi. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvin ehtii vielä! Ja voihan niissä jo polttaa kynttilöitä, vaikka eivät olisikaan vielä täysin valmiita :)

      Poista
  4. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihanaa Uutta Vuotta myös sinulle! :)

      Poista
  5. Voih... äkkiä suolaa lasiin... jos vaikka uudeksi vuodeksi :)
    Hyvää joulua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä varmasti uudeksi vuodeksi ehtii! Ja nämähän ovat tosi ihania muutenkin talvella, vaikka eivät jouluksi tai uudeksi vuodeksi vielä valmistuisikaan :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥