JOULUISET PAAHTOVANUKKAAT UUNISSA

Näin joulun lähestyessä tekee mieli ripotella kanelia ja piparkakkumaustetta niin kahvin sekaan, puuron päälle kuin jälkiruokiinkin. Blogin facebooksivuja lukeneet saattavat muistaa myös vähän aikaa sitten tapahtuneen pienen mokan, kun lisäsin makaronilaatikon jauhelihaan vahingossa piparkakkumaustetta paprikamausteen sijaan. Lopputulos oli pienestä lukuvirheestä huolimatta hyvä ja muistutti maultaan hieman moussakaa.

Kanelin ja piparkakkumausteen lisäksi jouluisiin herkkuihin sopii mainiosti myös appelsiini, sitruuna ja vanilja. Ostin taannoin rikki menneiden creme brulee-vuokien tilalle uudet vuoat, joita täytyi tietysti päästä kokeilemaan. Niinpä viime vuoden taivaalliset creme bruleet saivat ripauksen joulun makuja. Piparkakkumuruilla ja sokerilla kuorretut, uunissa paahdetut vanukkaat todella toivat joulun mieleen ja maut tulivat juuri sopivasti esiin. Uunissa vanukkaat lämpenevät kivasti myös sisältä, kun taas kaasupolttimella paahdettaessa rapean pinnan alla vanukas jää kylmäksi. Molemmat todella herkullisia vaihtoehtoja :)



Jouluiset paahtovanukkaat  6kpl
4dl kuohukermaa
1dl maitoa
1dl sokeria
5rkl fariinisokeria
6 keltuaista
1 vaniljatanko
puolikkaan appelsiinin mehu
pala sitruunan kuorta
pala appelsiinin kuorta
0,5tl-1tl piparkakkumaustetta
ripaus kanelia

Pinnalle: sokeria, piparkakkuja, manteleita

1. Mittaa kerma, maito ja sokerit kattilaan. Puolita vaniljatanko ja raaputa siemenet veitsen kärjellä. Lisää kattilaan siemenet ja puolitetut vaniljatangot. Lisää joukkoon myös pala sitruunan kuorta ja pala appelsiinin kuorta sekä piparkakkumauste, kaneli ja puristettu appelsiinimehu. Kuumenna ja kiehauta seos ja siirrä kattila pois liedeltä.
2. Poista kattilasta vaniljatangot ja kuoripalat. Vatkaa keltuaisten rakenne rikki ja kaada kuuma kermaseos keltuaisten joukkoon kokoajan sekoittaen.
3. Kaada seos pieniin uuninkestäviin annosvuokiin. Aseta vuoat suureen uunivuokaan ja kaada vuokaan vettä pienien annosvuokien puoleen väliin saakka.
4. Kypsennä vanukkaita 150 asteessa noin 1 tunnin ajan tai kunnes vanukas on lähes kokonaan hyytynyt. Ota annosvuoat pois suuremmasta uunivuoasta, jäähdytä huolellisesti, peitä kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa mielellään yön yli.
5. Ripottele jokaisen vanukkaan päälle noin 1 rkl sokeria ja paahda pinta uunissa ylätasolla grillivastuksen alla 250 asteessa.
6. Kun sokeri on paahtunut kauniin kullan ruskeaksi, ota vuoat hetkeksi pois uunista. Murustele päälle hieman piparkakkuja ja lisää vielä ripaus sokeria. Paahda vanukkaita vielä hetken aikaa uunissa.
7. Anna vanukkaiden jäähtyä hetki, jolloin myös pinta muuttuu ihanan rapeaksi. Viimeistele annokset rouhituilla manteleilla ja tarjoile.

Vinkki!
- Voit myös halutessasi paahtaa vanukkaisiin kauniin paahteisen sokerikuorrutteen kaasupolttimen avulla. Näin vanukas ei kuumene sisältä samalla tavalla kuin uunissa.
- Jos käytät kaasupoltinta, lisää pinnalle piparkakkumuruja vasta sen jälkeen kun olet paahtanut sokeripinnan.

Tänään teemme pienen kierroksen kaupoille, mutta muuten ajattelin pysytellä kotona vilttien alla pörrösukat jalassa. Vielä olisi yksi työviikko ennen joululomaa ja kaikenlaista puuhaa olisi vaikka kuinka paljon.

Vähitellen pitäisi myös alkaa pakkaamaan ja laittaa huonekaluja myyntiin. Teimme nimittäin ison päätöksen muutamia viikkoja sitten ja ostimme oman asunnon. En malta odottaa, että päästään muuttamaan sinne! Muuttopuuhia siis tiedossa joulun jälkeen, jonka vuoksi luovuin pitkin hampain kuusen hankkimisesta tänä vuonna. Sen tilalle meinasin kyllä tänään löytää jotain johon joulukoristeet ja pienet valot saisi ripustettua.

Mukavaa lauantaita! ♥

10 kommenttia

  1. Onnea uuden kodin johdosta :) Meillä oli muutama vuosi sitten muutto ihan joulun alla niin oli pakon edessä luovuttava ajatuksesta koristaa koko koti jouluiseksi. Sitä uutta kotia on aina kiva päästä laittamaan <3 Hyvältä näyttää reseptisi ja kuvat jälleen houkuttelevia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Tosiaan täytyy nyt harkiten koristella kotia joulua varten, niin on sitten vähemmän hommia joulun jälkeen kun alkaa pakkaustohinat. Vielä en oo oikein viitsinyt alkaa pakkailemaan, ettei tarvitse joulua olla muuttolaatikoiden keskellä :) Odotan tosi paljon, että pääsee laittamaan ja sisustamaan sitä uutta kotia! Kiitos kommentista!

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta! En ole aiemmin tehnyt itse paahtovanukasta, mutta joulun aikaan voisin kokeilla. Todella herkullisia kuvia, niin kuin aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain ja kiva jos menee kokeiluun! :) Tein itsekin nyt ekaa paahtovanukkaat kertaa uunissa. Ennen oo käyttänyt pinnan paahtamiseen kaasupoltinta. Molemmat tavat todettu toimiviksi, joskin lopputulos on niissä hieman erilainen :) Kiitos!

      Poista
  3. Onnea talonkaupoista. Herkullisia kuvia jälleen. :) ps. Suklaa oli täydellistä ;)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♥ Ja hyvä että suklaa maistui! Mä kans edelleen haaveilen toisesta levystä sitä ihanaa yhdistelmää: maitosuklaa-toffee-kirsikka-suolapähkinä. Oi nam, se oli niiin hyvää! :)

      Poista
  4. Creme bruleeta tulee tehtyä usein ja rakastan sitä yli kaiken. Tämä ei voi olla kuin hyvää! Nammmmmm en kestä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun teki pitkään mieli creme bruleeta ja vähän aikaa sitten sain tosiaan vihdoinkin hankittua uudet vuoat rikki menneiden tilalle. Oli tietysti heti päästävä testaamaan niitä. Näistä tuli kyllä tosi herkullisia, kannattaa kokeilla! :)

      Poista
  5. Oih mitä ihania jouluisia kuvia! :) Tsemppiä muuttopuuhiin ja hurjasti onnea uuteen kotiin!

    - Eppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti! Tsemppiä tosiaan tarvitaan, en tajua mistä tätä tavaraa on taas kertynyt näin paljon.. jaiks! :D

      Poista

Kiitos kommentista! ♥