kotiliesi

1. marraskuuta 2015

♥ Meidän viikonloppu-messulippujen arvonta

Ensi viikonloppuna Messukeskuksessa vietetään Meidän Viikonloppua. Koko viikonlopun ajan perjantaista sunnuntaihin on siis käynnissä yhteensä viisi eri messutapahtumaa, lukuunottamatta Lemmikkimessuja jotka ovat lauantaina ja sunnuntaina. Luvassa on mm. erilaisia kädentaitotapahtumia, herkullisia ruoka-maistiaisia, tutustumista eläimiin, metsäpeliluola ja metsälavan tietoiskuja, jouluinspiraatiota ja messutarjouksia.




Sain arvottavaksi kaksi messulippua blogini lukijoiden kesken. Liput oikeuttavat ilmaiseen sisäänpääsyyn yhtenä messupäivänä. Kommentoi tähän postaukseen 4.11.2015 mennessä, niin olet mukana kahden lipun arvonnassa. Voit halutessasi kertoa mikä messuilla erityisesti kiinnostaa ja kenen kanssa haluaisit mennä sinne. Muista laittaa kommenttiin mukaan myös toimiva sähköpostiosoite, jotta saan voittajaan yhteyden heti arvonnan päätyttyä.

Tänä vuonna messuilla on mukana myös Messukeskuksen joulu. Luvassa on joulun tunnelmaa, musiikkia ja erilaisia jouluisia aktiviteetteja. Itse meinaan koluta ainakin askartelupuolen huolella läpi ja hakea ideoita joulukortteihin.
 
Joulupukki on paikalla perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina klo 11-16 osastolla 6r109. Pukin apulaisena osastolla häärii lisäksi kaksi touhukasta tonttua :)

Pääset näkemään tarkemman ohjelman koko viikonlopun ajalle täältä.

ONNEA ARVONTAAN JA MUKAVAA SUNNUNTAI-ILTAA!

23 kommenttia :

  1. Oltais just sopivasti tulossa tuoksi viikonlopuksi Helsinkiin täältä Rovaniemeltä, ja mulla on synttärit 9. päivä niin olis ihan kiva ylläri voittaa liput ;) Viime vuonna päästiin ilmaislipuilla käymään, tykkäsin oikeasti kaikesta siellä :D maatalouspuolella oli tosi söpöjä vasikoita ja lemmikkimessuilla NIIIIIN paljon pupuja ♡ Siinä kierrellessä löysin myös aivan ihanaa lakritsiteetä ja avomiehelle joululahjan ja kaikkea muuta kivaa. Avomies ei ollu viimeksi matkassa mutta nyt kyllä haluan raahata sen tänne :D

    VastaaPoista
  2. Oltais just sopivasti tulossa tuoksi viikonlopuksi Helsinkiin täältä Rovaniemeltä, ja mulla on synttärit 9. päivä niin olis ihan kiva ylläri voittaa liput ;) Viime vuonna päästiin ilmaislipuilla käymään, tykkäsin oikeasti kaikesta siellä :D maatalouspuolella oli tosi söpöjä vasikoita ja lemmikkimessuilla NIIIIIN paljon pupuja ♡ Siinä kierrellessä löysin myös aivan ihanaa lakritsiteetä ja avomiehelle joululahjan ja kaikkea muuta kivaa. Avomies ei ollu viimeksi matkassa mutta nyt kyllä haluan raahata sen tänne :D

    VastaaPoista
  3. Kädentaidot kiinnostaisi näin jouluun valmistautuessa:) Ja seuraksi olisi kiva saada samanhenkinen ystävä! Viime vuonna tykästyin myös ruokapuoleen,siellä on usein uutuustuotteita esittelyssä&maistatuksessa!

    VastaaPoista
  4. En ole koskaan ollut noilla messuilla. Oikeastaan kaikki teemat kiinnostavat tuolla, mut erityisesti kädentaidot :)
    syysmuumi@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Harmi kun ovat jo ensiviikonloppuna, haluaisin mennä mutta en pääse :(

    VastaaPoista
  6. Liput olisi loistava syntymäpäivälahja äidille :)
    sarasbakhorna@gmail.com

    VastaaPoista
  7. En ole ennen ollut näillä messuilla,ja eniten kiinnostaa ELMA :) Haluaisin jakaa messukokemuksen poikaystäväni kanssa :)
    idatraff@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Oi olisi mukavaa lähteä vähän messuilemaan. Eniten kiinnostaa eläinmessutt ja outlet. Jos löytäisi jo joululahjoja. :)
    inkeri.vieruaho@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Messuilla kiinnostaa eniten Outlet ja kädentaito, mutta täytyy sanoa että näillä messuilla kaikki osa-alueet ovat jonkin verran kiinnostavia. Messuilemaan olen menossa siskoni ja tyttäreni kanssa. suvi.vikholm(a)luukku.com

    VastaaPoista
  10. Osallistun arvontaan! Olisi kiva päästä ensimäistä kertaa messuilemaan :) mirjammmm at hotmail.fi

    VastaaPoista
  11. Haluaisin päästä näkemään ihania eläimiä ja tutustumaan luomuruokaan. Toivottavasti onnistaa nyt!

    makoivisto@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Kyllähän kaikki messujen alueet kiinnostaa. Tyttäreni kanssa sinne olen tulossa. pohjolainen.kati@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Kädentaidot kiinnostavat..mukana arvonnassa:)

    VastaaPoista
  14. Joulu kiinnostaa messuilla - varmaan ihastuttavia askarteluvinkkejä!! :) pei.kko.nen@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Jos löytyisi jotain kivaa ostettavaa. Poikani 8-v. kanssa ajettelin mennä.
    ricor66@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Koko perheen kanssa olisi ihana mennä näin perheystävälliseltä kuulostaville messuille. Eläimet ja kädentaidot kiinnostavat erityisesti!
    noora.suoranta (a) gmail.com

    VastaaPoista
  17. Tyttäreni kanssa menisin messuilemaan eniten kiinnostaa lemmikkimessut ja outlet expo :)

    anu.jaakonsaari@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Voi kunpa voittaisin liput, haluaisin niin mennä. Ihania reseptejä sulla täällä! :)

    VastaaPoista
  19. Osallistun arvontaan. :)
    suosanna78(ät)hotmail.com

    VastaaPoista
  20. BOOM BOOM PAW! priyanka.priyadha@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Menossa ollaan, joten mukana arvonnassa! :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Outlet kiinnostaisi
    sarikan@msn.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥