MARRASKUUN KIRPPISLÖYDÖT


Olisi jälleen aika esitellä uusia kirppislöytöjä. Marraskuun aikana kävin kirpputorilla kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla kalleimmat ostokset olivat muumimukeja. Ei varmaan pitäisi käydä edes kurkkaamassa niitä kirpputoreilla lukossa olevia vitriinejä, sillä tuntuu että bongaan sieltä nykyään aina jotain muumiastioita. Toisaalta tässä kuussa aloitin taas työt, enkä ole oikein muuta ostellut kuin kynttilöitä, muutamia juttuja alpakkatallilta ja vähän askartelutarvikkeita jouluksi. Eli ehkä mulla oli oikeus tuhlata näihin ihanuuksiin..?

Neljä muumimukia ja yksi lautanen, hups! Primadonnan hevonen on yksi mun ehdottomista suosikeista kaikista olemassa olevista muumimukeista, joten en vaan voinut taaskaan jättää yhtä sellaista yksinään sinne vitriiniin. Multa myös puuttuu muutamia muumimukeja, joten olen ajatellut että näitä mitä itseltäni löytyy nyt useampia voisin joskus vaihtaa niihin mitä itseltäni puuttuu.

Näitä ihan samanlaisia koreja meiltä löytyy isompana neljä kappaletta. Pieni kori on loistava erilaisten hiustuotteiden ja lakkapullojen säilytykseen kylpyhuoneeseen. Kori maksoi 1 euron. Jotenkin tää alkaa olla aika vakio, että jokaiselta kirppiskierrokselta mukaan lähtee vähintään yksi muumimuki ja jonkinlainen säilytyskori.

Huiveja löytyy jo aikamoinen valikoima, mutta tämä ihanuus mahtui vielä joukkoon! Kivan värinen ja pehmoinen huivi maksoi 2 euroa. 

Muumimamma ja Muumipappa-mukit maksoivat 20 euroa/kpl. Primadonnan hevonen maksoi 25 euroa ja Toven juhlamuki 30 euroa. 

Hyväkuntoinen ja suloinen muumi-pussilakana maksoi 4 euroa.

Muumi Seikkailu Muutto-lautanen maksoi 10 euroa. Olin katsellut tätä jo aiemmin kaupassa ja nyt kun kirpparilla tuli vastaan halvemmalla hinnalla niin olihan se ostettava.



Mulla on ollut useita erilaisia avaimenperiä, joista yleensä roikkuu jonkinlaisia helmiä ja tilpehöörejä mutta aina ne tuntuvat menevän rikki tai jokin osa irtoaa ja tippuu. Riiminka-avaimenperä on suomalaista käsityötä ja vaikuttaa laadukkaalta, joten otan nyt tämän käyttöön ja toivotaan että kestää laukun pohjalla ja takin taskussa menemättä rikki :)

Marraskuun ostokset maksoivat yhteensä 115 euroa. Hui. aika paljon! Muumimukeista tuli kyllä aika suuri summa tässä kuussa, jospa joulukuussa koitan vältellä niitä vitriinikaappeja niin ei tarvitse sitten kärvistellä ja miettiä siellä kirpputorilla että voinko taas ostaa lisää mukeja..

6 kommenttia

  1. Ihana lautanen! Nuo mukit mulla onkin, oikein osuvia ostoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kans tosta lautasesta kovasti! Ja noi mukit löytyi multakin jo kaikki, mutta kivoimmista voi aina olla tuplakappaleet.. :)

      Poista
  2. Oletpa tehnyt hyviä löytöjä. Joskus mukeista pyydetään koviakin hintoja! Mulla on myös oma kokoelma, ja mukit ovat niitä sesonkijuttuja. Tuo lautanen on kiva, sellaista en ole aiemmin nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo nyt sattui kyllä sellaisia sopivan hintaisia muumimukeja, kun joskus tosiaan näkee myös todella suuria hintapyyntöjä. Esimerkiksi tota Toven juhlamukia myytiin yhdellä kirpparilla 90e hintaan. Lautasia on meille nyt alkanut myös kertymään.. nekin on vaan niin kivoja! :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä itsekin oikein tyytyväinen ostoksiin :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥