BELGIALAISET KARDEMUMMAVOHVELIT JA MASCARPONEVAAHTO

Keittiötarvikkeita myyvä KitchenTime otti muhun yhteyttä ja ehdotti herkullista yhteistyötä. Ideana oli valmistaa jälkiruoka heidän tuotettaan käyttäen. Selailin nettisivuja läpi ja etenkin leivontaosastoa kolusin moneen otteeseen miettien mitä herkkua voisin oikein tehdä. Päädyin joka kerta selaamaan belgialaista vohvelirautaa, josta olen haaveillut jo pidemmän aikaa ja lopulta päädyin siis siihen.

Jälkiruokani on kesäinen annos rapeita kardemummalla maustettuja vohveleita. Päällä reilusti mascarponevaahtoa ja tuoreita marjoja. Makumaailma vie kielen mennessään ja loppusilauksen annokseen tuovat makea hunaja sekä paahdetut mantelilastut. Nam ja vielä kerran nam!



Belgialaiset kardemummavohvelit 8kpl
2 munaa
0,5dl kookossokeria
0,5dl valkoista sokeria
2dl maitoa
80g voita
1dl mantelijauhoa
2dl vehnäjauhoja
1,5tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1-2tl kardemummaa
ripaus suolaa

1. Vispaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon kookossokeri ja valkoinen sokeri.
2. Lisää maito sekä sulatettu voi ja siivilöi taikinan sekaan lopuksi kuivat aineet.
3. Sekoita tasaiseksi ja anna taikinan tekeytyä noin puoli tuntia ja valmista sillä aikaa täytteet.
4. Paista vohvelit kauniin kullanruskeiksi. Tarjoile mascarponevaahdon, marjojen, hunajan ja mantelilastujen kera.

Mascarponevaahto
250g mascarponea
2dl vispikermaa
1,5dl tomusokeria
1tl vaniljasokeria

1. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää joukkoon mascarponejuusto, tomusokeri sekä vaniljasokeri. Vatkaa vaahto tasaiseksi ja säilytä jääkaapissa tarjoiluun saakka.

Lisäksi tarvitset
tuoreita mustikoita ja vadelmia
paahdettuja mantelilastuja
juoksevaa hunajaa
tuoretta minttua
tomusokeria koristeluun

Vinkki!
Käytä tarvittaessa voita tai muuta rasvaa vohveleiden paistamiseen. 



Sain valita vohveliraudan mukaan myös suloisen pienen espressokupin, josta onkin tullut juotua jo monet hyvät kahvit. Tummapaahtoinen kahvi sopii täydellisesti yhteen makean jälkiruoan kanssa. Belgialaisella vohveliraudalla saa aikaan suorakaiteen muotoisia paksuja vohveleita. Päältä rapeat ja sisältä pehmeät vohvelit saavat kivaa lisämakua kardemummasta sekä mantelijauhosta ja vohveleita paistaessa keittiöön kantautuu ihan mielettömän herkullinen tuoksu!

Jälkiruokakilpailu on käynnissä KitchenTimen Instagramsivuilla seuraavan viikon ajan. Käy tykkäämässä sekä tilistä, että mielestäsi parhaasta jälkiruoasta. Kaikkien tykkääjien kesken arvotaan Eva Solon kolmiosainen Gravity-sarjan kattilasetti, joten nyt kipin kapin äänestämään omaa suosikkia! :)

HERKULLISIA VOHVELIHETKIÄ!


Yhteistyössä KitchenTime

4 kommenttia

Kiitos kommentista! ♥