PERINTEINEN PASHA

Monena pääsiäisenä ollaan kokoonnuttu porukalla ison pöydän ääreen syömään. Tarjolla on ollut lammasta lisukkeineen, erilaisia salaatteja sekä suolakurkkua hunajan ja smetanan kera. Ollaan pelattu leikkimielistä kananmunapeliä, jonka vaari voittaa aina ja häviäjä joutuu syömään munan. Jälkiruoaksi oli pashaa, jonka keskellä paloi tuohus ja sen kanssa mummo nosti pöytään korkean itse leivotun kulitsan, joka kuuluu ortodoksien pääsiäisperinteisiin. Porukkaa oli paljon, ja silti kaikille oli hommattu vielä jälkkärin jälkkäriksi omat suklaamunat. Loppuilta menikin sitten yllätyksien kanssa leikkien ja saatettiin saada myös erityislupa leikkiä maatuskoilla, jotka olivat normaalisti koristeena kaapin päällä.

Tänä vuonna päätin tehdä poikkeuksen, lainasin äidiltä puisen muotin ja tein pashan itse. Sitä on jo vähän maisteltu ja voi että kuinka hyvää mun ensimmäisestä pashasta tulikaan! Laitoin sitruunaa ihan reilusti, sillä pidän sen tuomasta raikkaudesta.








PERINTEINEN PASHA

50g voita
0,5dl sokeria
1 keltuainen
250g maitorahkaa
1dl kermaa vaahdotettuna
1 sitruunan kuori ja mehu
1tl vaniljasokeria
0,5dl mantelirouhetta

1. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri ja lisää mukaan keltuainen. Sekoita joukkoon myös rahka ja sitruunan kuoriraaste sekä mehu, vaniljasokeri ja mantelirouhe.
2. Kääntele lopuksi kermavaahto joukkoon.
3. Luiskoi massa kostutetulla harsokankaalla vuorattuun muottiin tai siivilään, taittele harso päälle ja peitä tasaisella lautasella tai muulla painolla. Aseta muotin alle kulho, johon ylimääräinen neste pääsee valumaan.
4. Anna pashan tekeytyä jääkaapissa vähintään 8 tunnin ajan tai pidempään. Tarjoile makeisten tai tuoreiden hedelmien ja pullan kanssa.



OIKEIN IHANAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

 

10 kommenttia

  1. Ihanaa pääsiäistä sinullekin :)
    -Nunnu-

    VastaaPoista
  2. Minäkin tein tämän vuotisen pashan melkein samalla ohjeella, omaani laitoin mantelirouheen lisäksi rusinoita. Herkullista pääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantelirouhe tuo kivaa suutuntumaa pashaan :) Mukavaa maanantaita!

      Poista
  3. Ihana perinne ja kauniit muistot!
    Pasha näyttää niin herkulliselta kuvissa ja nuo maatuskat söpöjä!
    Lähetän tuulen mukana ripauksen mimosan tuoksua täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuuden pääsiäisiä muistelee kyllä mielellään :) Pasha onnistui yli odotusten, sitruuna toi siihen ihanaa raikkautta. Kiitos kommentista ja mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  4. Kaunista luettavaa, kirjoitat aina niin mukavia juttuja perheesi kanssa koetuista hetkistä. Hienoja muistoja. Kaunis on myös tekemäsi pasha!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli itsellekin hymy huulille kun muistelin lapsuuden pääsiäisiä :) Kiitos kommentista Heidi! :) ♥

      Poista

Kiitos kommentista! ♥