LACCHA ELI INTIALAINEN SIPULI-TOMAATTILISUKE

Kun intialaisen illan ruoat alkoivat olla selvillä, kaipasimme vielä lisäksi jotakin raikasta salaattia tai muuta lisuketta. Lopulta päädyimme intialaisesta keittokirjasta löytyvään tomaatti-sipulilisukkeeseen eli lacchaan.

Kirjan mukaan tämä Delhiläinen erikoisuus on tosiaan ennemminkin lisuke kuin salaatti. Laccha sopii erityisen hyvin tandoori-lihojen, sekä chapati-, puri-, ja naan-leipien kanssa tarjoiltavaksi. Mustat sinapinsiemenet olivat oma lisäys salaatin päälle, ne voi toki jättää halutessaan pois. Raita-kastikkeen lisäksi laccha toi kaivattua raikkautta mausteisten ruokien rinnalle.

Laccha 6-8 annosta
2 isoa punasipulia
1/2tl suolaa
3 tomaattia
1 kurkku kuorittuna
3rkl sitruunan mehua
1/2-1tl juustokuminaa
ripaus chilijauhetta
mustia sinapinsiemeniä

1. Pilko punasipulit renkaiksi ja sekoita joukkoon suola. Jätä sipulirenkaat siivilään noin kymmeneksi minuutiksi, jotta niistä lähtevä neste valuu pois. Huuhdo sipulit kylmällä vedellä, valuta kuivaksi ja laita kulhoon.
2. Kuumenna paistinpannu miedolla lämmöllä, lisää tilkka öljyä ja lisää pannulle jauhettua juustokuminaa. Paahda maustetta hetki, jotta sen maut tulevat paremmin esille. Sekoita juustokumina ja chilijauhe sipulirenkaiden joukkoon.
3. Pilko tomaatit ja kurkku siivuiksi. Asettele tarjoiluastian pohjalle tomaatin viipaleet, sitten kerros kurkkua ja lopuksi maustetut punasipulit. Purista päälle sitruunan mehua sekä ripaus suolaa ja chilijauhetta.
4. Viimeistele salaatti kuivalla pannulla paahdetuilla mustilla sinapinsiemenillä.

Alkuperäinen resepti Löytöretki Intian keittiöihin-kirjasta, tässä hieman muunneltu versio.

Laccha oli siis hyvä valinta, jota teemme varmasti jatkossakin. Tämän illan myötä innostuin todella kokkailemaan ja opettelemaan lisää intialaisen ruoan saloja. Luvassa on siis varmasti lisää intialaisia makuja myös näiden illanistujaisten jälkeen :)

6 kommenttia

  1. Kukas sitä Laccha-reseptiä siellä tavasikaan?? Jostain syystä sain helpoimman tehtävän!! ;D -Mama P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, helpoin tehtävä tais olla sillä herralla joka asteli suoraan valmiiseen pöytään :D

      Poista
  2. Kiva simppeli ja värikäs lisuke. Täytyy kokeilla ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tää oli tosiaan kivan simppeli toteuttaa ja sopi hyvin muiden ruokien kanssa.

      Poista
  3. Raikkaan oloinen lisuke.:) Intialaiset ruoat kiinnostavat, ja tarkoitus olisi myös alkaa hieman opettelemaan niidenkin tekoa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin ollut pitkään mielessä, että pitäis opetella kokkaamaan intialaista. Nyt pääsi hyvin alkuun! :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥