Taivaallinen crème brûlée

Kerroinkin jo eilen blogini facebooksivuilla, että sain joululahjaksi kaasupolttimen eli tohottimen ja sitähän oli pakko päästä heti testaamaan. Mulle tulee aina creme bruleesta ensimmäisenä mieleen Amélie elokuvan kohtaus, jossa Amélie Poulain painelee lusikalla paahdetun sokerin pintaa. Olihan munkin pakko päästä testaamaan tätä, joten etsin netistä erilaisia reseptejä, joista yhdistelin pieniin annosvuokiin sopivan ohjeen. Tällä reseptillä tule kolme vanukasta, tai siis kolme taivaallista vanukasta.



Crème brûlée eli paahtovanukas 2-3 annosta
2dl kuohukermaa
0,5dl maitoa
0,8dl sokeria
2rkl fariinisokeria
3 keltuaista
puolikas vaniljatanko
pala sitruunan kuorta

lisäksi sokeria kuorrutukseen

1. Mittaa kerma, maito ja sokerit pieneen kattilaan. Lisää joukkoon halkaistu vaniljatanko ja pala sitruunan kuorta. Kiehauta kerma-maitoseos ja siirrä kattila pois liedeltä.
2. Poista seoksesta vanljatangon palat ja sitruunankuori. Vatkaa keltuaisten rakenne rikki ja kaada kerma-maitoseos keltuaisten joukkoon koko ajan sekoittaen.
3. Kaada valmis seos joko pieniin annosvuokiin tai yhteen hieman isompaan vuokaan. Asettele vuoat isompaan uunivuokaan. Kaada suurempaan uunivuokaan vettä niin, että se ylettyy suunnilleen pienten vuokien puoleen väliin.
4. Kypsennä vanukkaita +150 asteessa noin tunnin ajan tai kunnes seos on hyytynyt.
5. Jäähdytä vanukkaat huolellisesti, peitä kelmulla ja anna olla jääkaapissa mielellään yön yli.
6. Annostele vanukkaiden päälle noin 1 rkl sokeria kuhunkin vuokaan. Pyörittele vuokaa niin, että sokeri levittyy vanukkaan pintaan. Kaada ylimääräiset sokerit pois.
7. Sulata sokeri kaasupolttimen avulla niin, että vanukkaan pinta saa kauniin kullanruskean ja paahtuneen sokerikuorrutteen. Tarjoile paahtovanukkaat heti kuorruttamisen jälkeen.

Vinkkejä!
 -Voit paahtaa vanukkaat myös uunissa grillivastuksen alla, kunnes pinta on kauniin paahteisen värinen.
-Pinnan voi halutessaan kuorruttaa myös ruokokidesokerilla valkoisen sokerin sijaan.
-Paahtovanukkaan seuraksi sopii esimerkiksi tuoreet marjat tai marjoista tehdyt raikkaat kastikkeet.

Rapeaksi paahdetun sokerikuorrutteen alta löytyy täyteläisen vaniljainen ja hieman toffeemainen vanukas, joka todellakin vie kielen mennessään. Tein paahtovanukasta nyt ensimmäistä kertaa itse ja lopputulos ylitti kaikki odotukseni. Tätä tullaan varmasti tekemään meillä jatkossakin ja aloin jo vähän suunnittelemaan erilaisia makuyhdistelmiä, joita voisin tehdä.


Täällä vietetään uutta vuotta rauhallisissa merkeissä ja koitetaan saada Maunolle mahdollisimman turvallinen olo rakettien paukkuessa. Saunotaan, katsotaan joku elokuva ja tehdään tortilloja. Yöllä herkutellaan vielä creme bruleella ja fresitalla.

RAUHALLISTA ILTAA JA IHANAA UUTTA VUOTTA TEILLE KAIKILLE! ♥

13 kommenttia

  1. Näyttääpä hyvältä! Tuota fariinisokeria täytyy kokeilla. Vinkkinä - kokeile laittaa hedelmäpaloja (esim. mangoa tai päärynää) vuoan pohjalle. Minusta ainakin melko maistuvaa niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja maistuu myös! Fariinisokeri tuo vanukkaaseen kivan toffeemaisen vivahteen. Hei kiitos vinkistä, tuli mieleen että päärynä vois myös sopiva hyvin tuonne. Täytyykin kokeilla! :)

      Poista
  2. Oi joi... nyt näyttää NIIIIN herkulliselta :))
    Oikein Hyvää ja Herkullista Uutta Vuotta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Super herkkua tämä onkin! :) Kiitos ja samoin sinne Hyvää Uutta Vuotta! ♥

      Poista
  3. Ihanan näköistä! Amélie on munkin ikilemppari :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amélie on kyllä yks parhaista elokuvista, sen vois katsoa taas pitkästä aikaa :)

      Poista
  4. Oi, mitä herkkua! Tuo näyttää niin taivallisen hyvältä että voin kuvitella kuvien kautta herkullisen maun! Oikein hyvää alkanutta Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja Hyvää Uutta Vuotta myös sinne! :) Tämä tosiaan vei kielen mennessään ja tänään tulikin pyyntö, josko voisin tehdä näitä huomenna tarjoiltavaksi kun vanhemmilleni tulee vieraita :)

      Poista
  5. Täällä kuola valuu taas näppäimistölle...nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, hyvä jos näiden herkullisuus välittyy kuvian kautta! :D

      Poista
  6. Näyttääpä hyvältä! Sain itsekkin semmoisen tohottimen joululahjaksi ja mieheni on jo kovasti kysellyt, koska kokeilen tehdä sillä jotain. Tässäpä herkku millä yllätän hänet joku päivä! Kiitos reseptistä :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥