26. lokakuuta 2014

♥ Suppilovahvero-tomaattimunakas

Suppilovahveroita on vielä vähän jäljellä, joten oon koittanut kehitellä niille jotain hyviä reseptejä. Vielä meinaan tehdä ainakin sienirisottoa ja varmaankin pastaa mutta tällä kertaa yksi pussillinen suppiksia päätyi munakkaaseen. Sienien lisäksi laitoin myös tomaattia ja persiljaa makua antamaan. Tässäpä siis nopea, herkullinen ja täyttävä aamiainen.




Suppilovahvero-tomaattimunakas kahdelle
6 ulkokananmunaa
2dl suppilovahveroita
1 tomaatti
tuoretta persiljaa
mustapippuria
suolaa
öljyä

1. Paista pieneksi pilkottuja suppilovahveroita pienessä öljytilkassa pannulla, mausta mustapippurilla ja suolalla ja ota sienet hetkeksi sivuun odottamaan.
2. Vispaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon 1tl suolaa ja ripaus mustapippuria.
3. Säädä hella miedolle lämmölle ja kaada munat pannulle. Asettele tomaatit ja sienet tasaisesti päälle, lisää ripaus suolaa ja mustapippuria sekä pieneksi pilkottua persiljaa.
4. Anna munakkaan kypsyä kannen alla kunnes pinta on lähes kokonaan hyytynyt. Käännä munakas varovasti ympäri ja paista ihan hetken aikaa  myös toiselta puolelta. Tarjoile munakas tuoreen tomaatin ja persiljan kera.

Me ollaan syöty kesästä asti ainoastaan Vaahteramäen Friida-ulkokananmunia. Oon ollut tosi tyytyväinen päätökseen, että haemme munat suoraan tuottajalta. Friidat ovat tuoreita ja todella maukkaita munia, jotka ovat hyviä myös leivontaan sillä munat vaahtoutuvat erittäin nopeasti. Keitettyjen munien lisäksi meillä syödään nyt entistä enemmän erilaisia munakkaita. Onneksi ensi viikolla saadaan taas hakea uudet kennot munia, sillä edellisiä ei ole enää paljoa jäljellä.

"Ulkokanat majailevat lattiakanalassa, jossa on pehkualueet, orsia joilla nukkua sekä pesät kanoille. Tämän lisäksi niillä on neljä kertaa suurempi ulkolaidun kuin luomukanoilla. Siinä missä luomukanat pääsevät ulos vain kesäkuusta syyskuuhun, ulkokanat pääsevät ulos halutessaan joka päivä kesät talvet." Lähde: Vaahteramäki Farming


Millaisia munia te suositte? Vinkatkaa myös hyviä kananmuna-reseptejä!

6 kommenttia :

  1. Hauska kuulla, että suosit meidän paikkakunnan munia! :) Vaahteramäen tila on aika lähellä meitä. Muutamia kertoja olen koiran kanssa lenkkeillyt. Kanoille on valtavat, aidatut alueet. On hauska seurailla niiden touhuja. Välillä aina on muutama kana lentänyt aidan ylikin! :) Ja munia olen saanut kuljetuksella töihin, kun kuitenkin ajavat siitä ohi. Kätevää! :)
    Me ollaan myös välillä saatu munia Marttilan tilan Jonnalta, jolla on omia kanoja. Ihan superherkullisia munia nekin! Ja niistä munista syötän kuoret aina koiralle. Kaikki hyötykäyttöön! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla että asutte tilan lähellä! :) Oon nähnyt kans kuvia ja videoita tilalta ja kanoilla, sekä possuilla näyttää olevan tosi hyvät oltavat siellä.

      Oonkin lueskellut Marttilan tilan Jonnan blogia myös ja haaveillut itsekin, että olis joskus omia kanoja. Meilläkin Mauno saa välillä kuoria ruoan sekaan! :)

      Poista
  2. Onpas sievä munakas. :) Minäkin löysin tänään suppiksia, tosin marketin hyllyltä, pitäis kehitellä niistä jotain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos! :) Meillä on vielä hieman suppiksia pakkasessa, jotain pitäis vielä keksiä niistä. Meenki heti katsomaan mitä sä oot kehitellyt!

      Poista
  3. Tosi hyvältä näyttää, kokeiluun menee :) Juustot ja yrtit on hyviä munakkaissa, suosittelen niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos meinaat kokeilla! Juustoja ja yrttejä tulee laitettua jonkin verran munakkaisiin, vuohenjuusto ja feta on ehkä lemppareita ja niiden kanssa tuoretta oreganoa ja basilikaa.. nam! :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥