PRAHAN PUISTOT: LETNÁ

Letnán kukkulalla sijaitseva Letenské sady eli Letná-puisto on yksi lukuisista Prahassa sijaitsevista kauniista puistoista. Puistossa on suurien puiden ja nurmialueiden lisäksi skeittiparkki, joka on kovassa käytössä ja siellä kuvataan usein myös erilaisia skeittivideoita. Puisto on myös rullaluistelijoiden, lenkkeilijöiden ja pyöräilijöiden suosiossa. Aivan skeittiparkin vieressä on punainen teräksestä valmistettu metronomi, joka näkyy kauas kaupunkiin asti. Aiemmin samalla jalustalla oli seitsemän vuoden ajan Stalinin muistomerkki ja nykyinen metronomi, puhekielessä heiluri, symbolisoi suurta muutosta.

Puistossa puiden varjoon oli kokoontunut perheitä piknikille, koirat juoksentelivat vapaana ja lapset leikkivät leikkikentällä piknikpöytien vieressä. Letnássa on muutamia olutravintoloita, joista voi hakea mukaan olutta tai muuta juotavaa ja pientä syötävää. Haimme oluet ja kävelimme vähän matkan päähän puiston penkeille katselemaan maisemia Vltava joelle ja kaupunkiin päin. Oluet juotuamme kävelimme vielä ympäri puistoa ja lopulta lähdimme kävelemään rappusia pitkin alaspäin ja siitä siltaa pitkin takaisin kaupunkiin.













Veronika kysyi multa reissun lopussa, että oliko Prahassa jotain joka yllätti ja jota en osannut etukäteen kuvitella. Mietin asiaa jonkin aikaa ja tajusin, että en osannut kuvitella kuinka paljon kauniita ja vehreitä puistoja Prahassa onkaan. Puistoissa tunnelma on ihanan seesteinen ja nurmella voisi istuskella vaikka kuinka kauan tai vaihtoehtoisesti kävellä pienillä puiden reunustamilla poluilla. Eikä tosiaan haittaa vaikka omat eväät jäisivät kotiin sillä monista puistoista löytyy kojuja joista saa olutta ja pientä purtavaa.

Letná sijaitsee Praha 7 alueella ja puistosta on kävelymatka esimerkiksi Vanhan kaupungin aukiolle ja Kaarlen sillalle. Puiston lähettyville pääsee myös esimerkiksi Andélista ratikalla 12 jäämällä pois Chotkovy Sady pysäkillä.

8 kommenttia

  1. Ihania kuvia ja tunnelmia!

    Olen käynyt Prahassa joskus kauan sitten. Muistikuvia kaupungista ei juurikaan ole, paitsi hotellin lahjatavarakaupassa myynnissä ollut kaunis lasinen maapallo. Pallo jäi kauppaan ja vieläkin haaveilen siitä. Nämä sinun kertomuksesi ovat herättäneet hirvittävän keski-Eurooppa kuumeen! Prahakin on korkealla haavelistalla. Ehkäpä ensi kesänä..

    Tuleehan näitä vielä lisää?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :)

      Mä jäin kans haaveilemaan monista paikoista joissa haluaisin vielä käydä Prahassa, mutta onneksi sinne tulee varmasti mentyä vielä monen monta kertaa.

      Mulla on hirmuinen määrä kuvia reissustamme, joten postauksia on varmasti tulossa paljon! Ajattelin jakaa näitä postauksia aiheittain, joten luvassa on lisää puistoja, markkinoita, ruokapaikkoja, maisemia ja muutamia hyviä vinkkejä Prahaan matkustaville.

      Kiitos kommentista! :)

      Poista
  2. Aika dramaattinen historia tuolla "heilurikukkulalla" on. Tuoltahan pääsee kätevästi myös linnalle, vaikkapa linnan puutarhan kautta. Jokunen palatsikin siinä matkan varrella. Oi, Praha...siellä niin paljon nähtävää. Yhdellä reissulla murto-osa, mutta paljon te jo näitte ja koitte. :) -Mama P.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kaupunki on täynnä mielenkiintoisia tarinoita. Ens kerralla haluaisin käydä Juutalaiskorttelissa niin, että kuullaan samalla tarinoita sieltä. Nyt käveltiin vain muutaman kerran alueen ohi.

      Paljon on tosiaan vielä nähtävää siellä, seuraavaa reissua odotellessa! :)

      Poista
    2. Ne tarinat onkin kovin surullisia. :( Vaikuttava paikka ja kannattaa käydä. -Mamam P.

      Poista
    3. Niin, tarinat ovat mielenkiintoisia, mutta surullisia. Kiertueilla kuulemma lähes poikkeuksetta ihmiset itkevät, kun tarinat ovat niin koskettavia. Mutta vaikuttava paikka tosiaan ja ehdottomasti haluan kuulla ne tarinat!

      Poista
  3. Mikä noiden roikkuvien kenkien tarina on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on ihan vieressä skeittipuisto, joten skeittaajat heittävät rikkinäiset ja pohjista kuluneet kengät narulle roikkumaan :D

      Poista

Kiitos kommentista! ♥