PÄÄSIÄISEN HERKKUJA

Eilisen leivontaurakan jälkeen tultiin kotiin hakemaan Mauno ja ajeltiin mun perheen luokse syömään. Istuskeltiin aurinkoisella takapihalla syömässä, kahvittelemassa ja juttelemassa iltaan asti.




Pääsiäismenuun kuului valkosipuliperunat, karitsan paistia minttuhyytelöllä, ruusukaali-vuohenjuusto-saksanpähkinäpaistosta sekä mozzarella-melonisalaattia. Kyllä maistui, vaikka oltiin jo aiemmin syöty hampurilaisateriat Jenkki-teemaisilla syntymäpäivillä :)




Ruusukaalipaistos oli saman tyylistä, jota tein myös viime vuoden pääsiäisenä. Tällä kertaa paistoin vuohenjuustoakin hetken pannulla ja täytyy sanoa, että toi on kyllä ihan superhyvä lisuke erilaisten ruokien kanssa. Ohje paistokseen löytyy täältä.



Jälkiruokapöydästä löytyi pullaa sekä äidin tekemää pashaa. Lisäksi toin muutamia synttäreille tekemiäni cupcakeja, cookieita ja rockyroadia mukanani.



Saatiin myös pashaa kotiin viemisiksi, nam! Pasha on ehdottomasti mun lemppari pääsiäisherkku :)

Koirat olivat meidän kanssa pihalla koko päivän tarkkailemassa lintuja ja nauttimassa auringosta. Mauno nukahti ihan pienelle kerälle terassin matolle melkein heti tämän kuvan jälkeen, tais väsyttää se monen tunnin pihalla tarkkailu. Illalla ajeltiin kotiin ja pikkuherra simahti saman tien sohvalle ja siirtyi siitä omaan petiin vasta kun mekin mentiin nukkumaan.

Nyt pitäis sit alkaa taas pakkailemaan. Torstaina saadaan avaimet uuteen kotiin! :)

4 kommenttia

  1. Näistä kuvistasi välittyy aina niin ihanan rento tunnelma.:)

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniita ja upean värisiä kuvia blogi pullollaan, tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Rakastan värejä ja värikkäitä kuvia :)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥