3. maaliskuuta 2014

♥ Pullapäivä ja taikina pienellä kauralisällä

Täällä on pientä flunssaa ilmassa ja eiliset suunnitelmat menikin uusiksi kun päätimme jäädä kotiin parantelemaan kipeää oloa. Leivoin jo aikaisemmin viikolla gluteenittomia kaurapullia ja nyt halusin kokeilla kaurahiutaleiden lisäämistä myös tavalliseen pullataikinaan. Laskiaispullia varten koristelin ekan pellillisen raesokerilla ja mantelilastuilla. Lisäksi tein voisilmäpullia, joihin ripottelin sokerin lisäksi kaurahiutaleita. Lopusta taikinasta tuli vielä pellillinen perinteisiä korvapuusteja :-)

Pullataikina pienellä kauralisällä
2,5dl maitoa
1-2tl kardemummaa
0,75dl sokeria
0,5tl suolaa
1 muna
1pss kuivahiivaa
2dl kaurahiutaleita
6-7dl vehnäjauhoja
80g voita

1. Lämmitä maito noin +42 asteiseksi, sekoita joukkoon kardemumma, sokeri, suola ja 1 muna.
2. Mittaa sekaan kaurahiutaleet, 2dl vehnäjauhoja sekä kuivahiiva. Sekoita huolellisesti muutaman minuutin ajan.
3. Lisää loput jauhot sekä sulatettu voi ja vaivaa taikinaa vielä noin viitisen minuuttia. Kohota liinan alla puoli tuntia.
4. Kumoa kohonnut taikina kevyesti jauhotetulle tasolle. Jaa taikina saman kokoisiksi paloiksi riippuen siitä, minkä kokoisia pullia haluat. Ohjeella tulee noin 30 pikkupullaa tai suunnilleen 18 kpl hieman isompia pullia.
5. Pyörittele taikinasta perinteisiä pullia tai korvapuusteja. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi, voitele kananmunalla ja koristele halutessasi raesokerilla, mantelilastuilla tai voisilmällä.
6. Paista pullia +200 asteessa noin 10 minuuttia.

Vinkki!
Saat kivaa vaihtelua perinteiseen voisilmäpullaan ripottelemalla voisilmän ympärille sokerin lisäksi myös kaurahiutaleita. Lopputulos oli todella herkullinen! :-)

Nyt ainakin löytyy pullaa vierasvaraksi kun tästäkin satsista laitoin osan suoraan pakastimeen. Ja veikkaan ettei ihan hetkeen tule pullaa leivottua :-D Noi kaurahiutaleet on muuten kiva lisä taikinassa ja etenkin voisilmäpullien päällä, nam!

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!

4 kommenttia :

  1. Mulla on myös (taas) pullapäivä, pellillinen pikkupullia valmistui jo ja nyt uunissa paistuu kolme pitkoa. Huomenna tulee laskiaispullasyöjiä mutta pitkot pääsee meilläkin pakkaseen vierasvaraksi, eipä tarvii munkaan varmaan vähään aikaan leipoa pullaa :) Oonkin miettinyt että sopisikohan kaurahiutaleet taikinaan, hyvä että sä testasit niin mun ei tartte vaan tiedän valmiiksi että toimii! :D Tosi hauska idis myös nuo kaurahiutaleet voisilmäpullassa! Ihanaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin, sokerin ja kaurahiutaleiden yhdistäminen ei voi mennä pieleen! :D Mietinkin just eilen, että miten en oo aiemmin kokeillut tota yhdistelmää pullassa. Oli kyllä tosi hyviä. Mietin myös, että päälle vois ripotella vielä hippusen kanelia.. sitä täytyykin testata ens kerralla mut ei nyt vielä ens sunnuntaina kuitenkaan.. kai :D

      Poista
  2. Mä laitan usein kaurahiutaleita pullataikinaan, hyvin toimii =)
    Komeita pullia, nams! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi! :-) Mä kokeilin vasta nyt ekaa kertaa, mutta meinaan laittaa jatkossakin. Kaurahiutaleet sopii kyl tosi hyvin kaikenlaisiin taikinoihin :-)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥