♥ Pähkinäiset viikunapatongit

Eilisen leivontainnostuksen tuloksena leivoin yhteensä kahdeksan patonkia. Tein kahta erilaista taikinaa, joista ensimmäisenä esittelyyn pääsee nämä viikunapatongit. Meillä oli jäänyt joulusta yli yksi pussillinen kuivattuja viikunoita, joten päätin pilkkoa osan niistä taikinan sekaan. Lisäsin joukkoon myös sekoituksen erilaisia pähkinöitä, manteleita, pekaanipähkinöitä, saksanpähkinöitä, hasselpähkinöitä ja cashewpähkinöitä. Lopputulos oli todella onnistunut! Maistoin palan melkein heti kun olin ottanut patongit pois uunista. Viikunan siemenet rapsahtelivat kivasti suussa ja sopivat tosi hyvin yhteen pähkinöiden kanssa. Makuyhdistelmä sai kehuja kaikilta joille patonkeja riitti ;-)

Pähkinäiset viikunapatongit 4 patonkia
5dl lämmintä vettä
10 kuivattua viikunaa
60g pähkinöitä
2tl suolaa
7dl täysjyvävehnäjauhoja
3dl sämpyläjauhoja
1pss kuivahiivaa (11g)
oliiviöljyä

1. Aloita leikkaamalla viikunoista kovat kannat pois ja pilko viikunat pieniksi paloiksi. Pilko myös pähkinät pienemmiksi.
2. Mittaa taikinakulhoon lämmin vesi ja sekoita joukkoon viikunat, pähkinät sekä suola.
3. Lisää täysjyvävehnäjauhot ja kuivahiiva, sekoita taikinaa huolellisesti ja vaivaa lopuksi joukkoon sämpyläjauhot ja loraus oliiviöljyä. Kohota liinan alla noin puoli tuntia.
4. Kaada taikina jauhotetulle tasolle, ripottele päälle hieman jauhoja ja leikkaa taikina neljään saman kokoiseen osaan. Muotoile paloista patongit ja asettele ne joko patonkipeltien koloihin tai leivinpaperilla vuoratulle pellille. Kohota liinan alla noin puoli tuntia ja tee patonkeihin viillot terävällä veitsellä.
5. Paista patonkeja +225 asteessa 20-25 minuuttia.

Vinkkejä!

Kuivahiivaa käytettäessä veden tulisi olla noin +42 asteista eli hieman lämpimämpää kuin tuorehiivaa käytettäessä.

Saat ihanan rapean kuoren pantonkeihin kaatamalla uunin pohjalle noin puoli desiä vettä juuri kun olet laittanut patongit uuniin. Päästä höyryt pois uunista avaamalla uunin luukkua varovasti 15minuutin kohdalla.

Suosittelen patonkipeltien hankintaa, niiden avulla patongit pysyvät paremmin muodossaan ja pellissä olevien reikien ansiosta patongin kuoresta tulee täydellisen rapea! :-)









Nää patongit sopisivat varmasti tosi hyvin tarjottavaksi esimerkiksi juustopöytään. Mun on varmaan pakko leipoa näitä lisää tänään vietettäviin syntymäpäivä-illanistujaisiin. Lisäksi aion tehdä limettipiiraan sekä kanasalaattia ja ehkäpä haemme patongin ja hedelmien seuraksi kaupasta muutamia erilaisia juustoja.

Kiva kun pakkanen on nyt vähän laantunut. Käytiin Maunon kanssa aamulla lumisessa metsässä juoksentelemassa ja herra hyppelehti niin innoissaan umpihangessa. Eikä tassujakaan alkanut paleltaa ensimmäisen viiden minuutin aikana, joten tänään ja huomenna aiotaan varmasti ulkoilla edellisiä viikkoja enemmän! :-)

6 kommenttia

  1. Ah, viikunat leivässä ovat ihanuutta. Itsekin vasta sen hoksasin juuri ennen joulua ja samalla muutenkin tykästyin viikunoihin. Herkun näköiset patongit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikunat on niin herkkua! Ne on just hyviä kaikissa leivissä, makeissa leivonnaisissa ja salaateissa. Ja sit juustojen kanssa, nam! :-)

      Poista
  2. Kaikki missä on viikunaa on hyvää! Tämä näyttää erityisen hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Mun uusin kokeilu on viikunapuuro, ihan superhyvää! :-)

      Poista
  3. Ai että kuulostaa herkulliselta. Olivatko viikunat, jotka tuovat oman eksoottisen lisänsä patonkeihin. Ajattelin koko ajan sämpylköitä eli leivon jossain vaiheessa niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikunat olivat ihana lisä näissä! :-)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥