JOULUJUTTUJA & ARVONNAN VOITTAJA

Oi Joulu! Koristeltu kuusi, jonka alle ilmestyi kauniisti käärittyjä paketteja. Monen monta mukillista glögiä kera pipareiden ja muiden herkkujen, kyläilyä, saunomista, jouluruokaa, pelailua ja yhdessä oloa. Joulu on muutenkin ihanaa aikaa ja kaksinverroin ihanamman tästä joulusta teki se, että Tsekin porukka tuli viettämään joulua meidän kanssa. Näin kummityttöni Valentinan ensimmäistä kertaa ja yks parhaista asioista koko joulussa oli se hetki, kun pidin pikku Vaapukkaa sylissä ja ihastelimme yhdessä joulukuusen valoja! :'-)



Sain aivan mielettömän kivoja lahjoja, joita ajattelin esitellä toisessa postauksessa. Nyt mulla onkin opeteltavaa, sillä tsekkiläiset leivontakirjat ja lehdet ovat tosi inspiroivia ja niissä on toinen toistaan herkullisempia reseptejä ja kuvia!

Valentina sai meiltä lahjaksi Sophie the giraffen.

Joulun herkkupöytä oli täynnä kaikenlaisia pikkuherkkuja, kuten pienenpieniä piparkakku-ukkoja nappeineen, herrasväen pikkuleipiä, piparminttutankoja, riisisuklaamakeisia, karamelleja, kanelisokerisydämiä, Tsekistä tuotuja kanelimanteleita ja itse leivottuja suklaapalloja sekä leivoksia. 

Koirat hääräsivät mukana lahjoja avatessamme ja Mauno löysikin heti paikkansa siskon uuden tyynyn päältä.

Herkuttelun ohella pelasimme porukalla ja lauloimme singstaria :-D Jouluyönä innostuimme myös kokeilemaan siskoni lahjaksi saatua hattarakonetta ja vitsi miten hauskaa se oli!

Jouluun kuuluu myös juustoilla herkuttelu ja meidän juustopöydästämme löytyi suolakeksejä, vesikeksejä, moniviljalastuja, valkohomejuustoa, sinihomejuustoa, muutamaa erilaista kovempaa juustoa ja levitteitä sekä viinirypäleitä, luumua ja päärynää sekä itse keitettyä viikunahilloketta, karpalohyytelöä, sokeroituja manteleita ja paahdettuja kastanjoita.



Ihana herkkujen ja läheisyyden täyteinen Joulu siis takana ja nyt olemme palanneet takaisin kotiin ja kovasti täällä jo ikävöidään Valinkaa. Toivottavasti pääsemme keväällä Prahaan, katselin eilen jo lentoja maaliskuulle.. :-)

Kiitos kaikille matkailu-arvontaan osallistuneille! Liput matkamessuille voitti Laurs, onnea! :-)

7 kommenttia

  1. Uskomattoman epäselvä sähköposti on toivottavasti rantautunut sun sähköpostiin mun suunnalta :) Ja ihania joulutunnelmakuvia! )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeii! Laitoin sulle sähköpostia asian tiimoilta :-)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. otetaanpa uusiksi....nakkisormet kirjoitti niin paljon virheitä, että piti poistaa eka viesti :) Onpas siinä ihania herkkuja ja kuvatkin ovat ihania. Lämmin tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista! Tunnelma oli tosiaan lämmin, ihan jo senkin puolesta että porukkaa ja koiria oli niin paljon! :-D

      Poista
  4. Ihanan tunnelmallisia kuvia! Ja voi mitä herkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkkuja tosiaan riitti! Ja vähän jäin vielä kotiin viemisiksi, kohta on vikat glögit juotu ja herkut syöty :-)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥