kotiliesi

27. kesäkuuta 2013

♥ Kreikkalaisittain täytetty kanaleipä, lankkuperunat & tzatziki

Kaipuu Kreikkaa, niitä pikkuruisia maissikojuja, rantakatuja, vuoristoteitä, hiekkarantoja, frappea ja etenkin gyros pitaa kohtaan on jo niin suuri, että täällä ollaan kokkailtu Kreikkalaistyylisiä ruokia taas ihan viikoittain. Uutta reissua suunnitellessa ja niitä herkullisia ruokia ikävöidessä oli taas aika valmistaa herkkuateria parvekkeelle. Pitaleivät vaihtuivat ciabattaan, joka grillataan nopeasti molemmin puolin sitten kun kaikki muu alkaa olla valmista. Itse tehtyä tzatzikia, tuoretta kevätsipulia, grillattua broilerin rintafilettä ja rapeaksi paistettuja lankkuperunoita.. taustalla soi Kreikkalainen radio ja kädessä pullo kylmää omenasiideriä. Mielettömän hyvää ruokaa ja muutenkin kiva fiilis!


Kreikkalaiset kanaleivät kahdelle
2 isoa palaa vaaleaa leipää, esim. ciabattaa
2 broilerin rintafilettä
Reilusti jääsalaattia
Kirsikkatomaatteja
Muutama kevätsipulin varsi
Tzatzikia (ohje alempana)
Maustamiseen mustapippuria, suolaa, oreganoa ja sitruunaa
 

Lisäksi: lankkuperunoita

1. Aloita kuumentamalla uuni lankkuperunoita varten, paista pakkauksen ohjeen mukaan ja valmista tzatziki valmiiksi jääkaappiin maustumaan.
2. Paloittele kevätsipulin varret ohuiksi renkaiksi, puolita kirsikkatomaatit. Leikkaa vaaleasta leivästä reilun kokoiset palat ja puolita ne.
3. Grillaa broilerin rintafileet kypsiksi (voi paistaa myös pannulla) mausta suolalla, pippurilla ja  oreganolla sekä tuoreella sitruunalla.
4. Leikkaa fileet limittäin suikaleiksi noin seitsemään osaan.
5. Grillaa tai paahda vaaleat leivät, täytä reilulla tzatzikikeolla, jääsalaatilla, kanalla, kirsikkatomaateilla ja kevätsipulilla.
6.Tarjoile tzatzikiin dipattavien lankkuperunoiden ja kylmän omenasiiderin kanssa. Ihan mahtava yhdistelmä!







Tzatziki
250g turkkilaista jogurttia
15cm pätkä kurkkua
2 valkosipulin kynttä
loraus oliiviöljyä
sitruunamehua
mustapippuria
suolaa
sokeria

1. Valuta jogurtti suodatinpussin tai harson läpi. Valuttaminen ei ole välttämätöntä, mutta näin koostumuksesta tulee paksumpaa.
2. Raasta pesty kurkku kuorineen, sillä perinteisen raastimen isoreikäisellä puolella tulee juuri hyvän kokoista raastetta. Puristele kurkkuraasteesta nesteet pois ja sekoita valutettuun jogurttiin.
3. Purista joukkoon valkosipulin kynnet, lorauta sekaan hieman oliiviöljyä ja sitruunamehua.
4. Lopuksi kierros mustapippurimyllystä, ripaus suolaa ja sokeria ja tzatziki jääkaappiin maustumaan.
5. Tuore minttu kuuluu yleensä tzatzikiin myös, joten sitä kannattaa laittaa jos sellaista löytyy.

Me ollaan tehty näitä kanaleipiä viikon sisällä kaks kertaa, toisella kerralla välissä oli myös murustettua fetajuustoa ja sekin sopi kyllä tosi hyvin näihin. Myös punasipulia kannattaa kokeilla.


Kuiva luomuomena-siideri oli tosi ihana yhdistelmä leivän, perunoiden ja tzatzikin kanssa. Mielestäni sopii harvoin oikeasti ruokajuomaksi, mutta tää ei ollut yhtään liian makeaa ja voin kertoa että en ollut todellakaan ainut jonka pullo tyhjeni samaa tahtia herkkuruokien kanssa.

Tällä reseptillä osallistuin Hartwallin järjestämään kilpailuun, jossa ideana oli kehitellä maukas ja yksinkertainen feel good-resepti, joko hyödyntäen siideriä itse reseptissä tai siiderin kanssa nautittavaksi. Tästä todella tuli feel good-resepti! Maukasta, helppoa ja kiva valmistaa yhdessä samalla siideriä maistellen :)

"Happiness is an attempt to make someone else happy!" -Happy Joe
Yteistyössä Hartwall

19 kommenttia :

  1. Kyllä ois niin mukavaa joskus istahtaa sun ruokien äärelle, herkullista :))
    Mukavaa ja herkullista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa syömään! :-D Mä aina päivittelen täällä kotona, että kenelle mä seuraavaks voisin kokkailla ja leipoa kun tykkään niin paljon suunnitella kaikkia tarjoiluja! :-)

      Kiitos samoin myös sinulle! :-)

      Poista
  2. No tällä reseptillä kelpaa kyllä osallistua feel good kilpailuun, sen verran hyvä mieli tuli tätä lukiessa! Mie muutenkin jään aina ihaileen ja fiilisteleen noita sinun kuvia! :) Täytyy ottaa resepti talteen!

    Tuosta tsatsikinteosta oon kuullu, että kreikkalaiset kun leikkaa kurkun ja puristaa ylimääräiset nesteet pois, niin sen päälle pitäisi laittaa sen jälkeen suola ja valkosipuli ja vielä "itkettää" sitä kurkkua. :) Tosin, sehän on vain yksi resepti tai tapa muiden joukossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanasti sanottu! :-) Tässä on vaan yksi pikku ongelma, nimittäin mä en osaa lukea! Tajusin vasta äsken että kilpailun päättymispäivä olikin jo 23.6. eikä 28.6. Hyvä minä :-(

      Heh, mä just mietin että kirjoitanko sen itkettämisen tohon mutta jätin sen nyt pois jotta resepti pysyisi mahdollisimman yksinkertaisena! Ja mä en ite joka kerta niin tee, joten ilmankin tota onnistuu tosi hyvin! Mutta tosiaan kurkkuraasteesta saa helposti nesteet pois ripottelemalla päälle vähän suolaa ja sit puristelee vaan kunnolla nesteet pois! :-)

      Poista
  3. Tosi herkullinen ateria, nam! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Me tehdään näitä varmaan taas huomenna! Kolmas kerta viikon aikana, heh :D♥

      Poista
  4. Nää sun ruoat ja reseptit on niin ihania...ja nää sun kuvat! Ihan loistavia, niin ihanat värit. Vesi vaan herahtaa kielelle, kun näitä katselee. Lurps!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, kiitos kuvakehuista! :-)

      Poista
  5. Täydelliseltä näyttää :) Onnea kilpailuun sulla on hyvät mahdollisuude voittaa :)

    VastaaPoista
  6. Voi jösses, että on herkullisen näköistä ruokaa !! Kyllä tuli nälkä :)
    Ja aivan upeita nuo sinun valokuvasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :-) Mulla onkin kauhee nälkä ja tekis mieli tehdä taas näitä kanaleipiä, mut täytyy odottaa huomiseen niin pääsee taas herkuttelemaan tämmösellä :-)

      Poista
  7. Voi jösses, että on herkullisen näköistä ruokaa !! Kyllä tuli nälkä :)
    Ja aivan upeita nuo sinun valokuvasi.

    VastaaPoista
  8. Nams, näyttää ihan mielettömän herkullisilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kun kommentoit :-) Kävinkin jo vilkaisemassa nopeasti blogiasi ja siellä näyttää tosi kivalta! Täällä muuten toinen joka rakastaa juustoja :D♥

      Poista
  9. Aijaijai miten hyvän ja maukkaan näköistä. Lähettäisitkö tänne Prahaan muutaman?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :-) Tehääks vaihtokauppa? Lähetä sä mulle moussakaa ni mä lähetän teille kanaleivät! Deal? :-)

      Poista
  10. Palaan tähän postaukseen aina uudelleen ja uudelleen!! :)
    Pakko kyllä testata tätä yliherkullista yhdistelmää; kanaa & tzatzikia, ja höysteenä vielä patonkia, nam!!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi tää on kyl tosi herkkua! :-) Kesällä tehtiin näitä leipiä aika usein ja toi yhdistelmä on kyl niin hyvä! :-)

      Poista

Kiitos kommentista! ♥