♥ Mutakakkua

Herkullisen suklaisen kakun ohje sai kunnian olla ensimmäinen postaus uudesta kodista. Mutakakkua tarjoiltiin veljeni toiveesta hänen synttärikahveillaan kera kahvin ja vaniljajäätelön. Pidin kakkua tarkoituksella vähän kauemmin uunissa, jotta koostumuksesta tulisi sellainen kostean tahmea, mutta ei kuitenkaan valuva :-)

Mutakakku (vuoka Ø 24cm)
225g tummaa suklaata (kaakaopitoisuus 85%)
225g suolatonta voita
4 munaa
3rkl tummaa kaakaojauhetta
3dl muscovadosokeria
2dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1,5tl leivinjauhetta
tomusokeria koristeluun

1.Sulata voi ja paloiteltu suklaa kattilassa miedolla lämmöllä. 
2.Anna seoksen jäähtyä ja vatkaa sillä aikaa sokeri + kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi.
3.Siivilöi kuivat aineet vaahdon joukkoon, kääntele kevyesti puulastalla ja lisää lopuksi jäähtynyt voi-suklaaseos.
4.Kaada taikina voideltuun kakkuvuokaan (leikkaa pohjalle pyöreä pala leivinpaperia) ja paista +185 asteessa noin 20 minuuttia. Jos haluat hieman sisältä valuvan kakun, ota kakku aiemmin pois uunista.
5.Sihtaa hieman jäähtyneen kakun päälle kerros tomusokeria ja tarjoile joko sellaisenaan, tuoreiden marjojen tai jäätelön kanssa :-)


Paistoin kakun juuri ennen vieraiden tuloa, joten vaniljajäätelö sopi mainiosti lautasen reunalle lämpöisen kakkupalan kanssa :-)



Leivoin eilen ensimmäistä kertaa uudessa kodissamme ja voi että toi uuni on kyllä tehokas! Mokkapalat valmistuivat todella nopeasti ja valmiit palat katosivat vielä nopeammin herkuttelijoiden suihin. Osan ajattelin kyllä pakastaa, saa tosin nähdä kuinka paljon tuosta pellillisestä riittää sitten sinne pakastimeen asti ;-)

15 kommenttia

  1. Mutakakku on ihan liian hyvää.:) Onnea uuteen kotiin!:)

    VastaaPoista
  2. Onnea Uuteen Kotiin!!!
    Kakkukin näyttää niin herkulliselta :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :-) Nyt kun ollaan saatu muutto hoidettua niin tekisi mieli kokoajan hääräillä tuolla uudessa keittiössä jotakin :-)

      Poista
  3. Lämmin mutakakku ja vaniljajätski, nam, niiiin ihanaa.:) Pelastaa melkeinpä päivän kuin päivän...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaniljajätski sopi kyllä täydellisesti kakkupalan kanssa, nam! :-)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Olisin kaivannut tuohon vielä tuoreita vadelmia, mutta ne olivat kaupassa niin huonon näköisiä etten viittinyt ostaa :-)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mauno voi todella hyvin :-) Joudutaan vielä aika paljon jarruttelemaan herran menoa, mutta pikkuhiljaa lenkkejä voi alkaa pidentämään ja ehkäpä kuukauden päästä pääsemme jo metsälenkillekin, jee!! :-)

      Poista
  6. Ihanaa mutakakkua! Onnea uuteen kotiin!

    VastaaPoista
  7. Mutakakku on parasta_koko_maailmassa. :) Oivoivoi miten alkoi tekemään mieli! Sitä voisi kyllä syödä vaikka joka päivä.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutakakku on kyllä super herkullista! Onneksi sitä ei kuitenkaan pysty syömään ihan hirveän isoa palaa kerralla :-D

      Poista
  8. Herkullisen näköistä mutakakkua, nam!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥