♥ Kotoilupäivä

Mun työt loppuivat joulusesongin jälkeen ja nyt oonkin viettänyt päivän kotona siivoillen, etsien uusia töitä ja suunnitellen ennakkotehtäviä kouluun johon haen keväällä. Tykkäsin varsinkin loppuaikoina tuosta edellisestä työpaikastani todella paljon ja nyt harmittaakin että heillä ei ollut enää töitä tarjolla alkavalle vuodelle.

Kävin kaupassa hakemassa ihan perusjuttuja ja niiden lisäksi oli pakko ostaa muutama bataatti. Käytiin ennen joulua yhdessä ravintolassa ja maistoin äidin ateriasta muutaman bataattiranskiksen ja siitä lähtien mun on tehnyt mieli tehdä niitä myös kotona :-) Tässä postauksessa olevat kuvat eri maiden ruokailutottumuksista ovat jääneet mieleeni ja välillä kuvailenkin ihan huvikseni omia ruokaostoksiamme ja yritän tehdä entistä enemmän kasvisruokia, vaikka pieniä vastalauseita kuulenkin niitä kohtaan aina välillä ;-)

Rakastan siivoamista ja sitä tunnetta kun koti on puhdas, raikas ja tavarat ovat omilla paikoillaan. Hyvältä tuoksuvat pesuaineet kivoissa purnukoissa tuovat lisää intoa siivoamiseen ja nää uudet Maison bellen pesuaineet olivatkin tänään ekaa kertaa käytössä :-) Taustalla näkyvä mustavalkoinen siivousliina on kotimaisen Kiertin valkoimasta.  

"Kestävä ja pestävä tiskirätti on kotimaista bambujoustofroteeta. Kaksinkertaista kangasta oleva rätti on erittäin imukykyinen. Rätin voi pestä 60 asteessa, ja se kestää pesuja lähes loputtomasti. Bambu on materiaalina luonnostaan antibakteerinen, mistä johtuen rätti ei märkänäkään toimi bakteerien kasvualustana, eikä ala helposti tuoksumaan tunkkaiselle." 

Oon ollut tähän liinaan tosi tyytyväinen ja mun oli tarkoitus ostaa muutama rätti lisää joulumarkkinoilta, mutta pöydän ympärillä oli koko ajan niin hirveä tungos ettei sitten jääty odottamaan vuoroamme. 

Pesupähkinöitä mun on pitänyt kokeilla jo aikoja sitten ja nyt vihdoin meillä on näitä iso pussillinen tampereen reissulta. Oon lukenut ja kuullut pesupähkinöistä ainoastaan hyvää ja siks odotankin innolla miten nämä meillä toimivat :-)


Sitten olikin aika juoda iso mukillinen teetä ja istahtaa hetkeksi tähän koneelle ennen Maunon kanssa ulkoilua. Tänään luvassa vielä liikuntaa, iltapalaa ja Iholla-sarjan eka jakso, jes! :-)

15 kommenttia

  1. Mistä noita Maison bellen saippuoita voi ostaa..? :-) Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä ostin noi yhdestä sisustusliikkeestä, mut niitä on usein kaikissa myyjäisissä, just sisustusliikkeissä ja nettikaupoissa. Kannattaa ostaa jos jostain löytyy, noi on ihanan tuoksuisia! :-)

      Poista
  2. Ihania kuvia :), mielenkiinnolla odotan kokemuksiasi noista pesupähkinöistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En oo vieläkään kokeillu pesupähkinöitä, mut voin kirjoitella kokemuksia sit kun näen miten noi toimii meillä :-)

      Poista
  3. Noi pesupähkinät ovat todellakin mielenkiintoisia...

    Bataattiranskikset ovat varmaan HYVIÄ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne olivat kyllä herkullisia! Ja super hyvä jos noi pesupähkinät nyt toimii niin ei tarttis kantaa enää pesuaineita ja huuhteluaineita kaupasta :-)

      Poista
  4. Minäkin olen ahkera siivoamaan ja tykkään puhtaasta tuoksusta. Olet ihana ihminen, kun pelastat noita koiria hyvään kotin. Se vaatii todellista eläinrakkautta ja vaivannäköä.

    VastaaPoista
  5. Taas ihania kuvia :). Kiitos tästä !

    VastaaPoista
  6. Olen niin samaa mieltä, ihania kuvia!!

    VastaaPoista
  7. Vastavierailulla, onpas sulla paaallljon ihania kuvia ja ihania juttuja, laitanpa linkin, jotta muistan tulla toistekkin!!

    VastaaPoista
  8. Mulla on ollut jo relu vuoden kiretin siivousliinat käytössä ja yhden liinan saan kestämään noin vuoden hyvänä ja hygieenisenä :) Eli tyytytyväinen olen myös ja onhan noi kivemman näköisiäkin kun normit kamalat rätit. Ruohenjuuresta noita muuten saa. Ja samoin Maison belleä löytyy täältä, ihania tuoksuja !

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥