FETA-LIHAPULLAT

Toinen kerta viikon sisällä, kun tein lihapullia - niin hyviä nämä olivat :-) Tuore persilja ja fetajuusto tekevät näistä lihapullista entistäkin herkullisempia. Me tehtiin eilen iltapalaksi iso kulhollinen tzazikia, johon dippailtiin  lihapullien lisäksi leipää, kurkkua ja kirsikkatomaatteja. Lisäksi tarjolla oli mozzarellatikkuja ja marinoituja oliiveja.

12 isoa lihapullaa
400g naudan jauhelihaa
150g fetajuustoa
2 munaa
4 valkosipulin kynttä
puntti tuoretta persiljaa
rouhittua mustapippuria
chilijauhetta
suolaa
paprikajauhetta
oreganoa

1. Sekoita jauheliha, kananmunat ja murusteltu fetajuusto kulhossa.
2. Silppua joukkoon paljon tuoretta persiljaa, mausta mustapippurilla, chilillä, paprikajauheella, oreganolla ja ripauksella suolaa. Ota huomioon fetajuuston suolaisuus :-) Purista valkosipulin kynnet massan sekaan ja sekoita tasaiseksi.
3. Pyörittele leivinpaperilla vuoratun pellin päälle tasakokoisia palloja, näitä isoja tuli 12kpl ja ne mahtuivat hyvin yhdelle pellille.
4. Paista +200 asteessa kymmenisen minuuttia.
5. Kuumenna paistinpannu ja paista lihapullat pienessä öljytilkassa, näin niihin saa kauniin paistopinnan ja uunissa irronneet nesteet ja rasvat jäävät pellille. Tää nyt ei oo mikään oikeaoppisin tapa lihapullien tekoon, mut yleensä teen ne näin. Joskus oon tehnyt niinkin päin, että ensin paistan lihapulliin kauniin paistopinnan pannulla ja sit vasta laitan ne uuniin.


Nyt kun näitä on naposteltu tällaisenaan, ens kerralla voisi tehdä jonkun tomaattisen kastikkeen lihapullille ja syödä spagetin kanssa. Tosi harvoin tulee muuten syötyä lihapullia pastan kanssa. Kreikkalaiset lihapullat ovat superhyviä ja siellä lomaillessa lihapullapasta onkin aina ollut yksi mun lemppariannoksistani :-)

Heräsin tänään jo seitsemän jälkeen ja lähdin samantien Maunon kans ulos. Oli niin hämärää ja hiljaista, että tuntui melkein siltä kuin olisi ollut aamulenkin sijaan iltalenkillä. Tykkään käydä aikaisin aamulla koiran kanssa pihalla just sen takia, että saa käpytellä ja tutkia lumipenkkoja kaikessa rauhassa :-) Sen jälkeen on kiva tulla kotiin keittelemään aamukahveja ja näin viikonloppuisin mulla on tapana lueskella uutisia ja blogeja kahvia juoden.

Jotenkin ihan nuutunut ja kipeä olo, taidanpa siis jatkaa kirjan lukemista. Maunolla on hauska tapa tulla ihan mun viereen kiinni kun lueskelen kirjaa ja samalla mä aina silittelen sitten mun rakasta karvakuonoa toisella kädellä, kätevää :-)

13 kommenttia

  1. Varmasti herkullisia "pullia"!
    Mukavaa lauantai-iltaa kirjan ja Maunon seurassa :)

    VastaaPoista
  2. Oi! Ite aattelin joskus tehä näitä kans mut se on jotenki jääny. Ehkä nyt saisin otettuu itteeni niskasta kiinni :)

    VastaaPoista
  3. Meidän herkkua! Täytyykin taas tehdä, aineetkin löytyy kotoa feta-lihapulliin ja tzazikiin.;)

    VastaaPoista
  4. Oi herkullisia! Pitäisi tehdä! Kreikkalainen ruoka on parasta! <3

    VastaaPoista
  5. Mielettömän herkulliselta näyttäviä palleroita, nam! Ja ihanan tunnelmallisia kuvia jälleen kerran! <3

    VastaaPoista
  6. Ihania lihapullia, pistän kokeilulistalleni kuin myös tuon tsazikin. Upeita herkullisia valokuviakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi oli kyllä niin hyviä, pitää taas tehdä joku päivä! Ja ehdottomasti tzazikin kanssa :-)

      Poista
  7. Mun suu alkaa aina erittämään kuolaa kun luen näitä postauksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :-D Mullekin käy välillä niin kun luen nälkäisenä herkkublogeja!

      Poista
  8. Voi Mimosa, miksi mää en nyt millää löyvä sitä sun tsatsiki-ohojetta, oisin sitä kokkeillu!!

    VastaaPoista
  9. täältähän löytyi varsinainen herkkublogi <3
    Mistä olet ostanut nuo "veneenmalliset" astiat? ihania selkeitä kuvia, millä kameralla kuvaat? voisiko postaukset tilata suoraan sähköpostiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, kiva kun kommentoit! :-) Nuo valkoiset kupposet on löytö kirppikseltä, ihastuin niihin heti kun ne näin! Olivat vieläpä todella hyvässä kunnossa ja maksoivat vain euron kappale. Niihin saa kyllä kivasti laitettua herkkuja tarjolle :-)

      Mulla ei ole oikeastaan mitään kunnon kameraa. Nyt on jo pitkään ollut äidin kamera lainassa, se on sellanen aika perus Nikonin digikamera. Muuten kuvailen sit puhelimella ja sit mulla on toosi vanha järjestelmäkamera joka toimii silloin kun sitä huvittaa ja tarkentaa vähän miten sattuu :D Haaveilen kyllä järjestelmäkamerasta joka päivä!

      Ja kiitos vinkistä! Laitoin nyt tonne blogin vasempaan laitaan tollasen palkin, josta postaukset voi tilata suoraan sähköpostiin :-) Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

      Poista

Kiitos kommentista! ♥