♥ Sitruunainen vuohenjuusto-broileripasta

Mulla on joku ihme himo vuohenjuustoon. Varsinkin kesällä olisin voinut syödä kokoajan vuohenjuustosalaattia, vuohenjuustopastaa, vuohenjuustoa ja mansikoita, vuohenjuustoa ja ihan mitä vain tai vaikka ihan sellaisenaan.. Yks päivä tehtiin tällaista sitruunaista vuonejuustopastaa, jossa on myös broilerin rintafileitä ja ruokakermaa. Sitruuna tuo tähän kivasti lisämakua ja tuore rucola sekä loraus balsamicosiirappia kruunaa tän helppotekoisen pasta-aterian :-)


Sitruunainen vuohenjuusto-broileripasta (2-4 annosta)
3 maustamatonta broilerin rintafilettä
Pötkö vuohenjuustoa
150g kirsikkatomaatteja
2dl ruokakermaa
1 sitruuna
Rucolaa
Balsamicosiirappia 
Mustapippuria, suolaa & chiliä
Pastaa keitettynä syöjien mukaan
Öljyä paistamiseen

1. Pilko rintafileet melko isoiksi paloiksi ja laita pastavesi kiehumaan. Paista kanapalat pienen öljytilkan kanssa pannulla kypsiksi ja mausta mustapippurilla, suolalla sekä puolikkaan sitruunan mehulla.
2. Kaada pannulle 2dl ruokakermaa, anna hautua ja lisää hieman chiliä ja muita mausteita mielesi mukaan. 
3. Kun pasta on valmista, valuta se ja kaada takaisin kattilaan. Sekoita kastike pastan joukkoon ja lisää tässä vaiheessa myös puolitetut kirsikkatomaatit kattilaan pastan sekaan.
4. Pilko vuohenjuusto paksuhkoiksi paloiksi, paista kuumalla pannulla ilman öljyä molemmilta puolilta kauniin värisiksi.
5. Kokoa lautaselle pastasekoitusta kattilasta, lisää päälle reilusti tuoretta rucolaa ja vuohenjuustoa. Purista vuohenjuuston päälle sitruunamehua jäljelle jääneestä puolikkaasta, lisää mustapippuria ja lopuksi hieman balsamicosiirappia.

Tää on tosiaan vähän sellainen päivän pelastaja-pasta, kun ei jaksa kokkailla mitään ihmeempiä. Yleensä teen tätä ilman kanaa, mutta tälleen tästä tuli vähän ruokaisampi ja vielä täyttävämpi versio :-)

10 kommenttia

  1. Varmaan ihan älyttömän hyvää :P

    Http://juttamarilla.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Onneks on pötkö vuohenjuustoa kaapissa...eikun säveltämään siitä jotain vastaavaa. Nam!! -Ä

    VastaaPoista
  3. Varmasti hyvää ja kiitos, että muistutit vuohenjuustosta :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköistä! Vuohenjuusto on kyllä niin herkkua.

    VastaaPoista
  5. Kiva, kun olit löytänyt mun ja dogien blogin. Tulin heti vastavierailulle.

    Nyt kyllä tuli mullakin sämpylähimo. Jos vaikka illalla leipoisi pari pellillistä. Rapsuja koirille! =)

    VastaaPoista
  6. Villa Päivärinteellä aurajuusto tuska, sitä voisi napsia paketillisia lisukkeilla tai ilman! Sinulla niin kauniin värikäs blogi, taidan jäädä seurailemaan.:) ja koira asia pisti heti silmääni, sillä Päivärinteen Luca on adoptoitu espanjalaisesta löytöeläin kodista ollessani siellä töissä. :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan näköistä! :) Varmasti hyvää!

    VastaaPoista
  8. En tiedä, kuuluuko se halloumi niin "oikeaoppisesti" wrapiin, mutta kun se on niin hyvää, että sitä voi tosiaan laittaa joka paikkaan. Ehkä seuraavalla kerralla tätä vuohenjuustoa, joka on toinen lempparini. Näyttävät nuokin palaset pastan päällä ihan mielettömän hyviltä. :9 Nam!

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa ihanalta tämä ruoka, itsekin pidä vuohenjuustosta vaaaltavasti :D Pitää kokkailla tätä joku päivä..

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥