OMENA-TOSCAPIIRAS

Nyt on kyllä juhlittu! Maanantaina oli mun syntymäpäivät ja eilen vietettiin siskoni synttäreitä. Juhlakuvia on taas ihan hirmuisesti, joten ennen kuin käyn ne kaikki läpi mun on pakko laittaa tänne leipomani herkullisen toscakuorrutteisen piiraan ohje. Tää on niiin hyvää! :-)



Omenainen toscapiiras
Pohja:
3 munaa
1,5 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
70g voita
1dl soijamaitoa
ripaus kardemummaa ja kanelia

Täyte:
2 kuorittua omenaa pieninä paloina

1. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, sulatettu voi ja soijamaito. 
3. Kaada taikina vuokaan ja paina omenalohkot kevyesti taikinan päälle.
4. Paista 200asteessa 10-15minuuttia.
5. Valmista toscapäällinen sillä aikaa kun piiras on uunissa.

Toscakuorrute:
100g voita
120g mantelilastuja
1dl sokeria
1,5 dl kermaa

1. Sulata voi kattilassa, sekoita joukkoon mantelilastut, sokeri ja kerma.
2. Anna seoksen kuplia välillä sekoitellen noin 15 minuutin ajan. Toscaseos on valmis kun se on hieman keittynyt kasaan ja koostumus on paksuhkoa. Ei haittaa vaikka pohjan ottaisi uunista pois hieman ennen kuin päällinen on valmista.
3. Levitä valmis toscakuorrute esipaistetun pohjan päälle. Paista piirasta vielä noin 15min. tai kunnes toscakuorrute on kauniin kultaisen värinen :-) 


Ihanaa kun alkoi viikonloppu. Koko viikko on ollut yhtä häsläämistä! Siis oikeasti kuka unohtaa tyhjentää uunin ennen kuin laittaa sen päälle? Tai kuka ylipäätään säilyttää muovista leikkuulautaa uunissa pellin ja ritilän välissä? No sama tyyppi joka vietti maanantaina, tiistaina ja vielä keskiviikkonakin pitkät tovit rapsuttaen uunin pohjalle sulanutta punaista leikkuulautaa..

Tässä vinkkinä kaikille joille käy samoin (en voi olla ainut!) Tarvitset: 1 juustohöylän, 2 puista paistolastaa, 1 teräsharjan, talouspaperia, 2 patapataa, uuninpuhdistus-ainetta ja kestäviä hermoja. Uuni pitää kuumentaa välillä, jotta muovi sulaa ja lähtee paremmin irti. Kämppää pitää tuulettaa pari päivää ja naapureille selittää miksi meiltä tulee niin paha haju rappuun.. Onneks saatiin paistaa aurajuusto-tikut naapurin luona ja kaikki tarjottavat synttäritarjoilut valmistuivat ajoissa. Eilen koepaistoin uunissa kaneli-sokeri-voi-seosta sekä kourallisen ranskalaisia ja JES ne ei maistunu ollenkaan muoville!

Tänään tiedossa ifk:n peli, saunomista ja Greyn anatomiaa. Viikonlopun aikana pitäis hinnoitella loput kirppiskamat, mutta nyt keitän kupin teetä, sytytän kynttilöitä ja rentoudun :-)

12 kommenttia

  1. Paljon Onnea Syntymäpäiväsankareille!
    Todella herkullisen näköinen toscapiirakka.. kiitos ohjeesta:-)

    VastaaPoista
  2. Wau! Sulla on ihana blogi,ihanan värikäs ja pirteä. Jään seuraamaan.

    VastaaPoista
  3. Toscapiirakka on aivan ihanaa! Veljeni suosikkileivonnainen. Olen tehnyt päärynäistä versiota, mutta omenaa voisi myös kokeilla.:) Ja toi sun uunitarinas oli ihan mahtava! Piristi aamua. Ei mitään satu, jos ei mitään teekään. Pääasia että voitit lopulta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mun iskän lempparia myös :-)

      Haha, toi uunijuttu naurattaa muakin näin jälkeenpäin, mutta silloin kun se tapahtui niin olin oikeasti jo ihan epätoivoinen sen kanssa :-D Sisko vielä kuvasi vieressä kun mä kirosin niiden puulastojen ja sen sulaneen muovin kanssa, se oli ihan hirveetä! Muutenkin kun uuni on ihan uusi, niin pelästyin kyllä vähän.. mutta onneksi tosiaan sitä pystyy taas käyttämään! :-)

      Poista
  4. Hei! Olet voittanut Kotivinkki kilpailun. Sinun sp-osoite on välitetty kilpailun järjestäjälle, hän ottaa sinun yhteyttä. Paljon onnea!

    VastaaPoista
  5. Äärettömän herkullisen näköistä! Rakastan toscaa!:)

    Jaiks, varmasti aika työlästä puhdistaa uuni muovista, mutta onneksi uuni ei mennyt pilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toscapäällinen taisikin olla tässä se paras osa :-)

      Työlästä se tosiaan oli! Puhdistamiseen meni useampi tunti, leikkuulauta oli iso ja suli uunin pohjaan ritilän läpi melkein kokonaan. Uusi ritilä tosin täytyy hommata, mutta mielummin se kuin uusi uuni :-)

      Poista
  6. Mun pitäis tehdä jotain herkkua lauantaina kun äiti yms tulee synttärikahville vähän näin jälkikäteen :P Pitää selata täältä sun blogista ehkä jotain vinkkejä :P oon kyl ihan paskin leipoja ikinä :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥