kotiliesi

8. helmikuuta 2012

♥ Keittiöinspiraatiota

Avaraa, valoisaa ja vähän valkoista yhdistettynä herkullisiin väreihin ja puupintoihin. Avohyllyjä lasipurkkeineen - täytettynä pastalla, linsseillä, riisillä, muroilla, pikkuleivillä ja vaahtokarkeilla. Pieniä yksityiskohtia ja liitutaulu, johon voisi kirjoittaa päivän menun tai vaikkapa hyvän työpäivän toivotukset. Paljon tuoreita yrttejä, hedelmiä ja vihanneksia. Isot pinot keittokirjoja ja kauniita tekstiilejä niin keittiöpyyhkeiden kuin pöytätablettien muodossa. Osa näistä löytyykin jo omasta keittiöstä, mutta hyllyt odottavat edelleen seinälle kiinnittämistä ja puisista työtasoista tyydyn toistaiseksi vain haaveilemaan :-)

Tässä muutamia kuvia Alvhemin nettisivuilta. Uppouduin taas katselemaan kauniita kuvia ja halusin jakaa muutaman myös tänne.



Pienenä yhden hämähäkin käveleminen oman huoneen lattialla sai aikaa sen, että tämä tyttö tyhjensi paniikissa koko huoneen. Puunasin kaiken lattiasta kattoon ja järjestelin paikoilleen. (Jonka jälkeen sain kuulla pitkään läppää siitä, kuinka äiti ja iskä aikoo viedä kerran viikossa jonkun ötökän huoneeseeni saadakseen mut siivoamaan sen.) Nykyään katselen kauniita sisustuskuvia ja saan sellaisen siivous-inspiraation, että oksat pois! Joten ei kai auta muu kuin mennä luuttuamaan lattioita ja alkaa järjestelemään tavaroita paikoilleen. Harmaata maaliakin olisi tonkka ja sisko on tulossa kylään.. saa nähdä mitä keksimme ;-)

6 kommenttia :

  1. Uusi sivu mulle tuolla linkin takana :) Kauniita ja inspiroivia kuvia :)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset vierailusta blogissani.
    Piti tulla vastavierailulle ja mielenkiintoinen blogi löytyi jälleen kerran. =)
    Ihastuttavia keittiökuvia ja kivoja vinkkejä.
    Noita aiemman postauksen Muumi-astioita piti oikein huokausten saatteelemana ihastella. Ihania!!!!

    VastaaPoista
  3. Kauniita keittiöitä, noissa olisi mukava kokkailla ja viettää aikaa ystävien seurassa herkutellen ja jutellen! :) Alvheimin sivuilta löytyy kyllä ihania ja inspiroivia sisustuskuvia.

    VastaaPoista
  4. Ihanat keittiöt kuvissa! Mänäkin haluaisin uusi valoisa keittiö kuten nämä :)

    VastaaPoista
  5. No älyttömän kauniita kuvia oot kyllä löytäny, kovasti viehätti munki silimää!! Aina se o ihanaa tuo kojin sisustamine, mutta näi kevväällä mää villiinny vielä enemmä. Yks päivä kattelin tuota meijän korkiaa seinää (5,2 metriä) ja itekseni hilijaa mietin mitenkä sen tapetointi onnistuis... isäntä katto mua ja sano aika pelokkaasti, että nyt ei Annen ilime tiijä hyvvää :D :D :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! ♥